Tuomas Enbuske

Ronald Reagan

Yhdysvallat voitti taas

10 vuotta sitten tapahtui syyskuun 11. päivän terrori-isku. Vastenmielinen ja äärimmäisen tuomittava teko, joka käynnisti jälleen kerran keskustelun Yhdysvaltain tulevasta romahduksesta. Aiemmin maan piti kaatua ainakin 70-luvun öljykriisissä ja 80-luvun lopun pörssiromahduksessa. Mutta toisin kävi.
 

Mun hommat verovähennyskelpoisiksi!

Toimittajalta ostetun työn pitäisi olla verovähennyskelpoista. Toimittaja kertoo tärkeitä juttuja maailmasta – tai, no ainakin maailmasta raitiovaunureittinsä varrella - ja toimittajia pitäisi työllistää paljon enemmän.

Enkä sano tätä nyt pelkästään sen takia, että satun olemaan itsekin toimittaja. Toimittajien työllistymisellä on kerrannaisvaikutuksia – vaimitänenytolikaan – koko kansantaloudelle. Rahaa saanut toimittaja menee illalla baariin rentoutumaan.

Julkaise syötteitä