Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Presidentin tuulipuvun takki ei kääntynyt
Tasavallan presidentti Tarja Halosen kausi on jo terhokotivaiheessa. Nyt siis pitäisi sanoa Halosesta jotain näsäviisaan kriittistä. Tämä johtuu tietysti siitä, että Halonen on menettämässä valtansa, eikä häntä enää tarvitse mielistellä. Nyt siirrytään lipemään Niinistöä.
Halosta arvostellessa sanotaan jotain muumimammasta ja äksyilystä ja luullaan, että se on uusi vitsi. Muumimamma? Onko se todellakin pahinta mitä Halonen on tehnyt?
Yksi tosiasia on kiistaton, vaikka sitä miten vääntelisi. Halonen ei ole presidenttikautensa aikana mokannut kertaakaan. En laske mokaksi sitä, että olen ollut Halosen kanssa eri mieltä. En ole presidentti Halosen kanssa talouspolitiikasta tai monista arvokysymyksistä laisinkaan samoilla linjoilla. Eikä tarvitsekaan. Kenenkään rippikouluiän ohittaneen ei pitäisi tarvita elämäänsä mitään arvojohtaja-Kekkosta kertomaan miten ajatella. Vaikka se aina pahalta tuntuu, yritän nyt olla älyllisesti rehellinen. Silläkin uhalla, että tapan pienen suosioni rippeet, kehun vähän Halosta.
Tarkoitan, että Halosen suusta ei ole päässyt asiavirheitä, hän ei ole ottanut vastaan lahjuksia Eheytyvien maakuntien Suomelta, ei tekstaillut törkyviestejä toisille miehille tai naisille eikä edes kaatunut kännissä Ruotsissa. Poliitikkojen parissa jo tämä on saavutus. Halonen on jotenkin jännällä tavalla onnistunut yhdistämään oman arvomaailmansa konservatiiviseen presidentti-instituutioon. Tuulipuvun takki ei ole kääntynyt. Ja jokainen menestynyt nainen on äksyilijä. Tämä johtuu siitä, että empaattinen toisten tunteiden vatvoja ei saa ikinä päätöksiä tehtyä eikä pyri elämässään eteenpäin.
Yhdessä asiassa Halonen on onnistunut selkeästi. Se liittyy siihen, mistä häntä on eniten pilkattu, juuri tähän homohommaan. Homojen oikeudet ovat Halosen kaudella parantuneet huomattavasti. En tarkoita nyt pelkästään parisuhdelakia. Meillähän presidentti ei luojan kiitos säädä lakeja, vaikka joku niin haluaisikin. Halonen on tehnyt paljon Suomen henkiselle ilmapiirille.
Homojen vapautumista voi mitata ns. Bjurström-indeksillä. Kun Marco Bjurströn alkoi juontaa BumtsiBumia vuonna 1997, elettiin vielä yhtenäiskulttuurin BumtsiBum-Suomessa. Siksi Bjurström piti lantionsa syvällä Narniassa. Sensuuri oli molemminpuolista. Kun Jari Sillanpää tuli haastattelussani ulos kaapista vuonna 2005, hän sanoi kertoneensa homoudestaan Hesarin jutussa vuosikymmen aiemmin. Toimittaja kuitenkin poisti asian artikkelista, ilmeisesti suojellakseen Sillanpäätä. Jos Bjurström olisi tullut julkisuuteen Halosen kaudella, hänen homoutensa olisi ollut paljon luontevampaa. Tänä vuonna Marco käveli miesystävänsä kanssa viimein punaisella matolla, eikä siitä edes kerrottu kaljapullon kokoisin kirjaimin. Suomi on muuttunut.
Moni sanoo, että seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat niin mitätön asia,
ettei sillä ole väliä. Mutta kyllä sillä on, jos ja kun yksilö
pistetään kaiken lähtökohdaksi. Vaikka joku asia olisi kokonaisuuden
kannalta mitätön, yksilön elämässä sillä on sataprosenttinen
vaikutus.
Kansalaiskeskustelussa heitetään usein ilmaan väite, "homojen oikeudet
ovat menneet jo liian pitkälle". Jeesusministeri Päivi Räsänen sanoo,
että avioliittolakia ei tarvitse muuttaa, koska homoilla on jo
rekisteröity parisuhde ja sen pitäisi riittää. Tämä on
hassua, sillä aiemminhan Räsänen juuri vastusti tätä rekisteröityä
parisuhdetta.
Meillä katsotaan tätä vapausasiaa ihan väärin päin. Miten muka jonkun oikeudet voivat mennä liian pitkälle? Ihmisen vapaus elää sellainen elämä kuin itse haluaa, ei mene koskaan liian pitkälle.
Ihminen syntyy vapaana. Sen jälkeen yhteiskunta alkaa pistää rajoitteita. Näiden pitäisi olla aina erittäin hyvin perusteltuja. Ainoa perusteltu rajoite on se, että vapaus estää jotain toista elämästä sellaista elämää kuin tämä haluaa. Ja siinä loukkaantuminen ei riitä. Muu on yhdentekevää, eikä kuulu muille. Rajoitusten suhteen voidaan kyllä mennä liian pitkälle, mutta vapauden kanssa ei koskaan.
Miksi sitten linnassa tanssii nykyään niin paljon setaveteraaneja? Ajatus siitä, että olisi olemassa joku arvostusjana, jonka toisessa päässä olisivat homot ja toisessa esimerkiksi sotaveteraanit, on absurdi. Ei arvostus ole nollasummapeliä. Homojen suuri määrä Linnan juhlissa johtuu tietysti siitä, että aivomme kiinnittävät huomiota poikkeuksiin. Mutta myös siitä, että lahjakkaissa ihmisissä on keskivertoa enemmän homoja.
Tiedän, että jotkut homotkin kavahtavat tällaista ylistämällä alistamista. Mutta kyllähän sen näkee jopa Linnan juhlien selostaja, että taiteilijat ja muut luovat ihmiset kuuluvat usein seksuaalivähemmistöihin. Mistäkö tuo sitten johtuu? Tähän on olemassa varmasti jotain selvittämättömiä neurotieteellisiä syitä, mutta yksi asia on selvä. Homo huomaa usein jo lapsena olevansa erilainen. Silloin oppii ajattelemaan eri tavalla. Ja yleensä menestyksen takana on se, että on ajatellut hieman eri tavalla kuin muut. Ja tästä on hyötyä myös talouselämälle.
Yksilön kaikensorttinen vapaus ja valtion taloudellinen menestyminen kulkevat yleensä käsi kädessä kuin Marco ja Peter. Vaikka presidentti Halonen ei sitä varmaan tällä tavalla ajatellut, hän tuli Suomen ilmapiiriä vapauttaessaan myös auttaneeksi Suomen talouselämää. Sillä on paljon suurempi merkitys kuin Tekesin yritystuilla, innovaatioseminaareilla ja Elinkeinoelämän keskusliiton lobbauksilla yhteensä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Oliko linnassa edes jotenkin ylikorostunut määrä homoja siihen nähden, mikä on normaali tilastollinen osuus?
Ahkera NATO-lobbaaja Halonen oli ja tälle monet maan äidin uskovaiset ovat sokeita.
Stetsonista vetämäni teorian mukaan lahjakkuuksissa on paljon homoja koska heillä ei yleensä kulu aika lastensa kasvattamiseen samalla tavalla perheen muodostaneilla heteroilla ;) Nimittäin yllättävän moni tunnetuista hetero-lahjakkuuksistakin on lapsettomia, ja vielä useamman merkittävät työt ovat vähentyneet perheen perustamisen jälkeen...
Mutta olen silti mieltä että homojen oikeudet on suomen sadan suurimman ongelman joukossa ehkä 86:s. Ottaen huomioon miten vähän rekisteröityjä parisuhteita suomessa on, ongelma saa aivan naurettavan paljon palstatilaa ja lainsäätäjien aikaa, joka voitaisiin käyttää merkittävämpien ongelmien ratkaisuun...
Näin alkajaisiksi vaikka luomalla järkevä valtiontalouden tehokkuusohjelma, toisin kuin nykyinen jonka ainut mittari tuntuu olevan työntekijöiden käänteisluku. Ulkoistetaan, vaikka käy kalliimmaksi, koska se on tehokkaampaa?
Joni, hiljattain oli uutinen, että menestyneellä miehellä on keskimäärin kolme lasta, mutta menestyneellä naisella ei yhtään lasta.
Jos ne kolme lasta kertoisivat pelkällä lukumäärällään isänsä menestyksestä, olisin esimerkki. Totuushan on, että en kuulu aineistoon "menestyneet miehet", joiden perhekokoon uutisessa on kiinnitetty huomiota. Vierestä vietiin!
Mitähän tuossa tutkimuksessa on tarkoitettu menestyksellä? Kun lahjakkuudella ja menestyksellä on vissi ero. Itse tarkoitin viestissäni lähinnä taiteellista ja jossain määrin tieteellistä lahjakkuutta. Ja onko ne kolme lasta saatu ennen vai jälkeen menestyksen? Mutta epäilemättä myös totta että Lapset vievät enemmän aikaa naisilta kuin miehiltä.
Minä taas tiedän, että jokaisen hyvin menestyvän miehen takana on nainen.
Huonosti menestyvän, - useampiakin!
http://anttiliikkanen.blogs.fi "Ne kaksitoista"
Linnassa oli n 10% täysiä heteroja, alle 10% täysiä homoja ja 80% siltä ja väliltä.
Maan väestö oli siinä mielessä aika edustavasti ja tasa-arvoisesti läsnä.
Hieno näkökulma Halosen aikaansaannoksiin. Niinkin paljon kuin Halosta keskustelupalstoilla on parjattu niin oikeaa parjattavaa ei juuri ole ollut, on vain ollut erilaisia arvomaailmoja ja erilaisuuden sietämisen vaikeuksia.
Halosta ei ole parjattu paljon, mutta pieni ja ahkera vähemmistö on kyllä parjannut Halosta paljon.
Nyt on se hetki, jona on syytä aidosti olla pahoillaan siitä, että Vanhanen rikkoi Haloselta lautasen Eurooppaneuvoston illallis-salissa.
Halosta on ehkä paneteltu enemmän kuin todella parjattu; kyllä maassa ja jopa sen ulkopuolella oli isoja voimia tädin presidenttiyttä ja jopa UM:n johtamista vastaan. Sillä oli lähinnä tekemistä DDR-menneisyyden kanssa, mikä ei ollut ihan oikein. Muut sen asian päättivät ja muut sillä taskunsa täyttivät. Tarja oli jutun "mannekiini."
Mutta Halonen on jäänyt presidenttinä liikaa oman SETA-menneisyytensä vangiksi. Suomen asemassa olevassa pikku maassa on muitakin pulmia. Ne jättivät ratkaisematta myös Koivisto ja Ahtisaari. Halonen on vain jatkanut - jatkanut kaksi kautta - samaa tyhjän hypokritian linjaa, joka on nyt ajanut mm. maan puolustuksen retuperälle - typeryyksiin.
Jos tähän liittää omituisen Putinin kanssa pelehtimisen, voi vain ihmetellä, mikä on vinossa ja miten paljon. Mutta tuo jokin on yhtä paljon tai enemmän itse demareissa, puolueessa, kuin tädillä, jolle hankittiin äänet "yksinäisenä äitinä" ja "naisena." Se merkitsee nyt, että on kiire päästä presidentin viran tasolla itse asioihin ja niiden ratkaisuihin. Siis kiire!
Itse olen vastustanut Halosta koko ajan. Mutta vastustin myös Ahtisaarta sekä Koivistoa. Kekkosta myös ja varsinkin Kekkosta.
Ehkä syy on siinä, että en usko Suomen tarvitsevan koko presidentin virkaa. Liian paljon valtaa yksiin käsiin - ei mielestäni käy.
Aivan samalla tavalla kuin on kvasitiedettä väittää mustaihoisten olevan muka luonnostaan tyhmempiä kuin valkoisten on myös väittää homojen olevan fiksumpia kuin valtaväestön. Molemmissa tapauksissa olosuhteet pakoittavat homot elämänurille ja valintoihin jotka aikaansaavat tällaiset virhearviot.
Lisäksi Enbuske, kuten useimmat muut jättävät yhteiskunnallisissa muutoksissa taas kerran huomioimatta suurimman yksittäisen muutosprosessin aiheuttajan - nimittäin naisen lanteet. Demografisen muutoksen seurauksena maapallon väestösuhteet ja samalla poliittiset asetelmat tulevat radikaalisti muuttumaan vielä siitä miten ne ovat asetelmia tähänkin asti muuttaneet.
Halosen edustama vasemmistolaisuus on länsimaista väsähtänyttä vasemmistolaisuutta, jonka globaalinen painoarvo lähestyy jo nollatasoa. Todellista vasemmistolaista nousua edustavat kolmannen maailman kehittyvien maiden vasemmistolaiset virtaukset. Ylipäätänsä kaiken poliittisen toiminnan painopiste tulee siirtymään pois vanhasta väsähtäneestä Euroopasta.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#vasemmisto
”The Brazilian Labor Party (PT), a generally moderate party, thinks the Latin American left should take over from the Old World left, which is too capitalist, too Atlanticist, and unconvincing in its claims to defend the interests of the people: “The ideological leadership of the left is moving to a new part of the world,” according to a document for the PT Congress in September. “South America is the salient example. … The left in European countries, which has had such an influence on the left worldwide since the 19th century, has not managed to produce an adequate response to the crisis and appears to be capitulating to the forces of neoliberalism.” The decline of Europe may also signal the end of the ideological influence of the continent where trade unionism, socialism and communism were born. Europe now appears more resigned than others to their demise.”
Ensimmäistä kertaa jaksoin lukea Tuomaksen jutun alusta loppuun. Onnittelen sekä kirjoittajaa että lukijaa!
"Tämä on hassua, sillä aiemminhan Räsänen juuri vastusti tätä rekisteröityä parisuhdetta." Räsänen on määritelmänmukainen konservatiivi, joten hän käyttäytyy täysin ennustettavasti haluamalla säilyttää tilanteen, jonka muodostumista on aikaisemmin vastustanut.
Seksuaalivähemmistöjen asema on todellakin helpottunut sillä 12 vuoden jaksolla, jonka Setan puheenjohtaja (1980-81) on toiminut Tasavallan Presidenttinä. Loogista, vaikka asiaa ei sen ihmeemmin arvostaisikaan!
Halosen suusta ei sammakoita päässyt, kun rouva presidentti oli pääsääntöisesti kaikkien kriisien keskellä hiljaa.
Ainoat kannanotot oli 1) ilmastonmuutos, joka laimeni lähes kokonaan pois climategate jutun tiimoilta, kukaties miksi, 2) naisten oikeudet, 3) homojen oikeudet, 3) maahanmuuttajien oikeudet.
Yhdessäkään akuutissa kriisissä Halonen ei noussut eteen "kansalaiset, med börjare, nyt kriisin keskellä olisi hyvä muistaa..".. ei mitään sellaista. Ei 9.11, ei aasian zunamissa, ei japanin zunamissa, ei eurokriisissä, ei yhtikäs missään kriisissä. Korkeintaan joku muodollisuus kun kaikki oli jo ohi.
Toinen, että kun katsoo koko 12 vuoden tapaamishistoriaa Halosella, ei siellä kovin merkittäviä tapaamisia --Suomelle-- ole, vaan enemmän Halosen omia intressejä ajavia: naisten järjestöjä yms. Putin oli tosin kovasti esillä.
Nimenomaan. On suorastaan nurinkurista yrittää vääntää jotakin onnistumista siitä, ettei ensimmäinen naispresidenttimme ole tehnyt Suomen kannalta yhtään merkittävää positiivista päätöstä. Ei ole mikään saavutus olla tekemättä mitään.
Sen sijaan negatiivista käytöstä on ollut julkisesti näkyvillä vastoin Enbusken hehkutusta. Ei ole mitenkään väheksyttävää, että Nokia menetti miljoonatilauksensa sen jälkeen, kun maan "käyntikortti" piti YK-puheensa. Pikkumainen julkinen äksyily ja kiukuttelu eivät myöskään kuulu menestyneen naisen valikoimaan sen paremmin kuin alaisten syyllistäminen tai avoin, tavaramerkiksi äityvä sättiminenkään. Lautastaiteilu EU:ssa puolestaan oli säälittävää ja vähensi vain Halosen itsensä arvostusta Euroopassa. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Meillä on vallinnut 12 vuoden pysähtyneisyyden aika. Suomi on aina pyrkinyt olemaan länsimainen yhteiskunta paitsi joidenkin vanhan Neuvostoliiton valtaa ihannoivien henkisten latistajien silmissä. Seuraavan presidentin virkaanastumispäivänä heitetään viimeinen lapiollinen multaa itädiktatuurin henkisillekin jalansijoille Suomen hallinnossa.
Kaikenkaikkiaan Halosen aikaa tullaan myöhemmin muistelmaan aikana jolloin Suomi nukkui onnensa ohi. Maan valtarakenteet jäykkenivät, presidentti eristäytyi ja eristettiin kolkkoon bunkkeriinsa, maata johtivat Lipponen, Vanhanen ja Katainen. Nokia ajatui käytännössä toisen luuserin, Microsoftin syliin ja Suomesta tuli Halosen kauden viimeisellä suoralla EU:n pikku häirikkö. Naisten asema ei Halosen poistuttua näyttämöltä yhtään sen parempi jos ei huonompikaan kuin vuonna 2000. Tuloerot jatkavat kasvuaan. Puolustusvoimien kuohiminen jatkui ja tässä Halosen idealismi nousi jo kolmanteen potenssiin.
Halosen kauden loppusaldo kouluarvosanlla 6. Ei saanut juuri mitään aikaan, joskaan ei töppäillytkään. Homojen aseman paranemisella ei Halosella ollut kovinkaan merkittävää roolia. Kyse on lähinnä kulttuurisesta muutoksesta joka tapahtuu täysin joistain yksittäisestä Justiinasta huolimatta.
"Tekevälle sattuu", tulee muistaa. Jos ei satu virheitä, ei ole tehtykään mitään. Ikävä kyllä virheet ylimitoitetaan usein, ja aikaansaavat leimaantuvat vaikka onnistumisia löytyisi.
"Muumimamma? Onko se todellakin pahinta mitä Halonen on tehnyt?" Ei, pahinta oli se oman maan ja kansan unohtaminen tyystin. Globalisaatio, globalisaatio- huutelu ihailevaan sävyyn ja kumartelu itään ja samalla pyllistely kotijoukoille! Se oli pahinta, mitä jonkin maan presidentti voi maalleen tehdä!
Kieltämättä hyvä näkökulma Haloseen. Vaikka itse(kin?) Halosta inhoankin suuresti, niin nyt on kyllä paikka näyttää sitä älyllistä rehellisyyttä, ja todeta, että ehkä Haloselle oli paikkansa Suomen poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Homoseksuaalien oikeuksien kehitys on ehdottomasti hyvä juttu ja kyllähän Halosella merkitystä oli myös sukupuolten välisen tasa-arvon kehityksessä.
Naispresidentin symbolinen arvo on suuri. Harmi, että sekään ei riittänyt lopettamaan sitä "miehillä on kaikki paremmin" -nillitystä, vaan vielä vaaditaan sukupuolikiintiöitä jopa yksityisiin yrityksiin. Sekään, että Suomessa nainen voi edetä presidentiksi, ei ilmeisesti ollut riittävä näyttö siitä, että kummankin sukupuolen mahdollisuudet tosiaan ovat (suunnilleen) tasa-arvoiset.
Harmillista on itse asiassa myös se, että homoseksuaalien oikeuksia lukuun ottamatta Halosen suurimmat ansiot liittyvät hänen sukupuoleensa. Hän oli ennen kaikkea Suomen ensimmäinen naispresidentti, ja hoiti sen homman kohtuullisen hyvin.
Toki Halonenkin on mokaillut. Hän esimerkiksi väitti Nokiaa Kiinan toiseksi suurimmaksi työnantajaksi. Myös Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kravatin oikominen julkisesti oli melkoisen törkeä tempaus. Varmasti enemmän negatiivista julkisuutta kuin vaikkapa Ahtisaaren kompastuminen. Sen jälkeen Bush nuorempi ei käsittääkseni Halosta enää suostunut tapaamaan. Halonen myös käytti nimitysvaltaansa sumeilematta naisten ja puoluetovereidensa suosimiseen. Sinikka Salon runnominen Suomen Pankkiin ja Ritva Viljasen nimittäminen kansliapäälliköksi vastoin valtioneuvoston kantaa olivat todella röyhkeitä tekoja.
Yhteenvetona siis: Ehkäpä Halonen oli tarpeellinen hahmo Suomen poliittisen kentän elämänkaaressa, mutta toivottavasti ainutkertainen.
- Yhteenvetona siis: Ehkäpä Halonen oli tarpeellinen hahmo Suomen poliittisen kentän elämänkaaressa, mutta toivottavasti ainutkertainen.
Klooneja Halosesta tuskin on tehty, joten ainutkertainen ollee ;D
Nillittäminen on hyvä sana. Naisena olen eri mieltä Halosen merkityksestä sukupuolten välisen tasa-arvon kehityksessä. Koko naisasia on saanut Halosen kaudella sellaisen maineen, ettei sen kanssa välitä olla missään tekemisissä. Jos naisena otat naisasian puheeksi, kukaan ei enää edes viitsi kuunnella, vaikka olisi ihan asiallistakin sanottavaa.
Arvojohtaja Halosen habitus tuskin nostatti heteronormatiivisia arvoja kovinkaan laajalti. Jos homous ei ole tartuntatauti kuten täällä toisaalla perustellusti väitetään - sen nimenomaan on oltava ARVOTUSKYSYMYS.
Siinä mitataan keinotekoisten eettisten arvojen lisäksi ennenkaikkea taloudellisia arvoja. Heteroseksikaupan rajoituspyrkimys on nostanut hintatasoa mikä taantuman oloissa on suunnannut addiktoituneet huokeisiin korvikkeisiin.
En oikein ymmärrä ja hyväksy, että homot ihmisinä olisivat niin syvässä ihmisoikeuskuopassa, että olisivat olleet presidentin raskaan sarjan vaikuttamisen tarpeessa.
Eivät oikeastaan ole olleet minkäänlaisessa ihmisoikeus-/ tasa-arvokuopassa.
Ilmeisesti ovat ihmisinä tarpeeksi kyvykkäitä elämänsä hallintaan; homous ei heitä ole invalidisoinut.
Päin vastoin ovat voimavaroissaan kyvykkäitä ja jopa dominoivia pitämään asiaansa esillä yhteiskunnassa. Jos joku homo on ollut huonossa asemassa tai syrjäytynyt, se tuskin on johtunut homoudesta.
Siksi ihmettelen että tällainen ihmisryhmä, vaikka vähemmistö onkin, on nostettu niin suurelle ja näkyvälle jalustalle, että koko yhteiskuntakoneisto tukee ja auttaa heitä täydellä teholla. Vai onko todella niin, että homojen asema on kaikista surkein ja huonoin? Onko siinä ihmisryhmässä kaikkein suurin avuttomuus ja kärsimys tässä yhteiskunnassa? (Vrt. vanhukset, esim. laitosvanhukset)
Ehkä Halonen olisi voinut kohdistaa arvovaltaansa enemmän niiden hyväksi, jotka oikeasti kärsivät ja ovat heikkoja itseään auttamaan.
Se mitä mahdollisesti Halosta kehumalla menettää maineessa, saavuttaa dissaamalla Räsästä. Eipä käy jälkimmäistä kateeksi - vähän kuin Johanna Tukiainen, jota on trendikästä haukkua tuntematta ao. henkilöä _oikeasti_ yhtään sen paremmin (en sano että arvostaisin J. Tukiaista, mutta en kyllä arvosta niinkin säälittävän henkilön lyömistä julkisuudessa yhtään sen enempää).
Outo kommentti Edvard Majakari. Räsänenhän oli suosituimpia ministereistä äskettäin tehdyssä gallupissa.
Olen eri mieltä - hieman - mutta perusteluni eivä mahdu tämän pda:n näytölle.
Lyhyesti: loukkaaminen on joissain tilanteissa asia, joka on kriminalisoitu, ja uskon että tämä sananvapauden ja vapauden rajoitus on hyvä asia. Olemme vain niin usein eri mieltä siitä, missä rajat kulkevat. Tulee mieleen geneettinen erityispiirre, ruskea ja musta -vitsi Toivolasta, joitakin Seppo Lehdon ällötyksiä ja hiljattainen Vanhasen uhkailuun liittyvä vapauttava tuomio.
Kysymys mitä saa sanoa ja mitä saa paheksua ovat vaan niin perustavia että linjaa joutuu koko ajan miettimään. Mitä se minulle kuuluu, kuka tanssii kenen kanssa, mutta entä jos uskon että se on maailmanlopun merkki? Eikö uskollani ole arvoa? Miksi kristitty saa vähemmän kunnioitusta kuin muslimi Suomessa vasemmistolta?
Lopullista vastausta ei ole.
Nyt oli todella hyvä kirjoitus Enbuskelta, Florida aspekti on niin totta. Ollaan eletty Halosen ajat pitkälti lintukodossa ja asiat on olleet todella hyvin. Siksi on ollut vallalla tämä vaikertaminen homojenkin oikeuksista. Ajatelkaa nyt vähän, ketä sen pitäisi haitata että vähemmistöjen elämä helpottuu.
Kun grande finale häämöttää, on aivan eri kokoluokan ongelmat olennaisia Suomessa, euron kriisi ja ilmastonmuutos (ulkona myrskytuuli ujeltaa kun tätä kirjoitan, Kouvolan House of Rockin terassikangas jo repeytyi:D). Tarja Halosta tullaan vielä kaipaamaan ja kovasti kun maailman tuulet meitä kurittavat.
Tuulet olisivat voineet kurittaa jo Halosenkin aikana, mutta sattuma toi toisenlaisen maailman. Mitähän se tuokaan seuraavien vuosien aikana, sitä eivät edes ennustajaeukot ihan täsmälleen osaa arvioida. Itäisessä naapurissa asuu yllättäjä. Sielläkin kansalaiset veikkasivat toki jo vuósia sitten Putinin palaavan presidentiksi. Minkälaisia muita vallanpitäjiä nouseekaan näyttämöille ja kuinka näiden kemiat kohtaavat? Yllätyksiä siis tiedossa. Sanoo yksi ennustajaeukko, eikä voi olla kovin väärässä.
A:Joki:
"Ollaan eletty Halosen ajat pitkälti lintukodossa ja asiat on olleet todella hyvin. Siksi on ollut vallalla tämä vaikertaminen homojenkin oikeuksista."
Totta puhut Aira Joki. Ongelmia on niin vähän yleisesti ottaen, että nyt on varaa vaikeroida homojen olemattomia tasa-arvo-ongelmia. Tosin lintukodossa on eletty Halosesta riippumatta.
Vähemmistöjen, siis tässä tapauksessa homojen, elämää on vaikea helpottaa, kun se on helppoa jo muutenkin.
Haasteita löytyisi esim. vanhusten puolelta, Ja tietysti muualtakin. Homot ovat öykkäröineet yhteiskunnan huomion ja huolenpidon täysin itselleen.
Millä ihmisryhmällä menee huonommin tässä yhteiskunnalla; homoilla vai vanhuksilla??
Jostain kumman syystä homovanhuksiakin on! Eikä heitä ole kovin vähääkään. He ovat eläneet jopa sen ajan kun homous oli rikos, josta sai linnaa.
Homo vanhuksia on Suomessa suhteessa vähemmän kuin homoja nuoremmissa ikäpolvissa. Siihen on yksi looginen selitys. Ennen vanhaan erittäin suuri osa näistä homoista veti jo nuorena itsensä hirteen tai muuhun joten rivit harvenivat sen tähden. Myöhemmin Hiv vähensi populaatiota, mutta sehän on nyt kovasti siirtymässä Suomessakin heteroiden vitsaukseksi.
Räsäsen puolue vastusti jyrkästi aikanaan homouden poistamista rikosrekisteristä ja myöhemmin tautiluokituksesta sekä vastusti kuten Tuomas sanoikin rekisteröityä parisuhdetta. Joten Räsänen ja hänen puoueensa tarkoitus on vain hallita ikiaikaisilla valheilla perustuen mielisairaiden sekä akaasiapuun kuoren vaikutuksen aikana saatuja jumalallisia satuja sekä ilmoituksia, joita ihmiset ovat houreissaan keksineet kutsuen sitä uskonnoksi.
Tämä oli timantti:
"Ainoa perusteltu rajoite on se, että vapaus estää jotain toista elämästä sellaista elämää kuin tämä haluaa. Ja siinä loukkaantuminen ei riitä."
Sitten voimmekin miettiä, mistä kaikesta tässä maassa säännöllisin väliajoin loukkaannutaan aina iltapäivälehtien lööppeihin asti. Niitä aiheita on paljon.
Ensi kierroksella tuleekin mieleen:
- Homoseksuaalisuus
- Homoseksuaalisuuden vastustaminen
- Maahanmuuttajat
- Maahanmuuton vastustaminen
- Törttöilevät kansanedustajat
- Vanhusten 'hoito' häkkikanaloitten tapaisilla menetelmillä
...
Lisää voi keksiä listan jatkeeksi.
"lahjakkaissa ihmisissä on keskivertoa enemmän homoja."
Ehkä miespuolisten vaatesuunnittelijoiden joukossa, mutta entäpä Nobel-palkinnon saaneiden joukossa?
"mutta yksi asia on selvä. Homo huomaa usein jo lapsena olevansa erilainen."
Onko selvä? Missä vaiheessa tietoisuus omasta seksuaalisuudesta saati sitten seksuaalisesta suuntautumisesta kehittyykään.
Itsekin hokasin äskettäin tämän saman asian: Halonen ei ole tosiaankaan mokannut kertaakaan presidenttinä. Jotain kiukuttelua on kuulemma esiintynyt, muttei sen ihmeempää. Jos Kekkosen ajan Suomessa Internet olisi toiminut (onneksi ei toiminut) olisi Suomi-kuvamme ehkä hiukan erilainen. Ja mikä pahinta, itse olen äänestänyt aina muuta ehdokasta kuin Halosta.
"Halonen ei ole presidenttikautensa aikana mokannut kertaakaan."
Missä ovat Suomen USA-suhteet, jotka Halonen ulkopoliittisena johtajana romutti vain yhdellä julistuksenomaisella puheellaan YK:n yleiskokouksessa?
Toimivia yhteyksiä ei ole saatu edes samanhenkiseen Obamaan, sen verran tökerösti ja epädiplomaattisesti Halonen sohaisi koalition ja USA:n Irak-toimia, ja seurauksena oli Halosen paitsio USA:ssa.
Sisäpoliittisena arvojohtajana Halosen esiintuloissa on painottunut homojen, lesbojen, etnisten vähemmistöjen, maahanmuuttajien ja naisten asema.
Mihin unohtuivat suurtyöttömyys, yleisen terveydenhuollon alasajo ja eriytyminen, nuorten syrjäytyminen, vanhustenhuollon surkeus, vajaa miljoona toimeentulovaikeuksista kärsivää, ja yleinen yhteiskunnan eriarvoistuminen, eli asiat, jotka tavalla tai toisella koskettavat enemmistöä?
Olen Enbusken kanssa samaa mieltä. Halonen on ajanut onnistuneesti SETA:n asiaa presidenttinä toimiessaan. Tämän Halosen homoistamiskampanjan seurauksia niiden koko laajuudessa emme vielä näe, mutta ne tullevat sitten aikanaan.
Ei siitä ole kauan kun homostelun hienostuneempi peiteilmaisu oli ruotsittelu. SETA on on tehnyt pakkoruotsittelun alamaisesti pakolliseksi:
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90633-yhteisojen-...
""onko missään muualla maailmassa demokraattiseksi itseään kutsuvaa yhteiskuntaa, jossa muutaman prosentin kielivähemmistö pakottaa enemmistön opettelemaan oman kielensä?
Tilannetta ei voi selittää mitenkään muuten kuin tavattoman vahvan ja ankaran historiallisen hallintojatkumon vaikutuksena.
Kielikysymyksen pitäisi antaa meille kaikille edes jonkinlainen todellisuudentajuinen aavistus siitä miten pahasti alistettua ja alamaisasenteet omaksunutta kansaa olemme.""
'Tarkoitan, että Halosen suusta ei ole päässyt asiavirheitä'
- eipä siis roisku, kun ei rapata!
Äärimmäinen varovaisuus presidentti Halosen kaikissa toimissa, niin puheissaan kuin teoissaankin, osoittaa enemmänkin rajoittuneisuutta ja pelkoja asemastaan, suhteessa oikeuttaan odottaviin kansalaisiin. Presidentti Halosen linja on mielestäni ollut enemmänkin peiton alle piiloutuvaa kuin rehellistä kansansa etujen valvontaa.
Lapsia ja nuoria, jotka ovat äärimmäisen pelokkaita tekemään mitään, että eivät tekisi virheitä, rohkaistaan terapiassa nimenomaan tekemään ja mokaamaan - siten oppimaan myös tuntemaan itseään ja tapaansa toimia.
Tätä samaa metodia olisin kyllä suonut myös presidentillemme, joka on kuitenkin jo 12 -vuotta antanut suomalaisten lasten ja nuorten syrjäytyä mitenkään älähtämättä.
Kirkon yhteisvastuukeräyksen -avauspuhe ei riitä myötätunnon osoituksena. Nimenomaan presidentillä on vaikutusvaltaa puuttua vallitseviin epäkohtiin, jos hän sitä oikeasti tahtoo ja merkityksen ymmärtää.
Ihmisoikeuskysymykset ovat aina ja kaikkialla merkittäviä, tasa-arvomekanismin suodattimia. On tarpeetonta hymistellä yhden ryhmän etujen puolesta, kun samaan aikaan maassamme moni muu vähemmistöryhmä on edelleen hätää kärsimässä. Esimerkkinä sotaveteraanit, joiden elämää sodan jälkeen on sävyttänyt niin vihamielisyys, vuosien kuluessa käsittämätön välinpitämättömyys kuin olematon korvaus menetetystä terveydestä, niin mielen-, kuin fyysisenkin. Miten mielelläni olisin nähnyt isäni, hänen vielä eläessään, saavan paremman kohtelun valtion taholta, kuin mikä hänelle konsanaan tarjoutui.
Mielestäni Halonen on mokannut siinä aika pahasti että hän on unohtanut suomalaisten hyvinvoinnin ja keskittinyt kaikkiin vähemmistöihin. Hän on kuitenkin enemmistön valitsema presidentti.
Viimeisin Halosen sammakko oli kun hän julisti rasistipersu läppänsä. Huolimatta siitä oliko hän mahdollisesti oikeassa vaiko ei, niin kyseisen asian sanominen oli todella typerää.
Nettikirjoittelua seuranneena voin todeta että tuo kommentti on aiheuttanut todella paljon vihaa ja vastakkainasettelua tähän maahan. Mielestäni presidentin tehtävä on yrittää yhdistää tätä kansaa eikä hajoittaa. Mikä tuon kyseisen kommentin julistamisen tarkoitus oli? Jokainen varmaan ymmärtää että se ei ainakaan edistä mitään sopua tähän maahan. Rasistisesti ajattelevia ihmisiä on tässä maassa varmaankin ollut ennen persujakin ja hekin ovat äänestäneet jotakin puoluetta, varmaan jopa SDPtä.
Miksi presidenttimme oli niin kovin huolissaan siitä ulkomaalaisesta mummosta mutta kotimaan mummot ei tunnu kiinnostavan?
Sanoisin että tyhmä muumi.
Ehkä suomen nimen voisi muuttaa Setaksi tai kansainvälisesti Homolandia. Voimme koko kansa kävellä kulkueena käsi kädessä halki euroopan liittovaltion.
Torkki: "Huolimatta siitä oliko hän mahdollisesti oikeassa vaiko ei, niin kyseisen asian sanominen oli todella typerää."
Presidentin ei siis mielestäsi pidä puhua totta?
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka Tuomas Enbuske ärsyttää minua välillä suunnattomasti näillä sukupuoleen kohdistuvilla yleistyksillään, ihailen kyllä hänen kykyään kirjoittaa analyyttisesti eri asioista ja olla kallistumatta liikaa tunteellisten "musta tuntuu" argumenttien taakse. Tässä tekstissä huvitti ainoastaan "kaikki menestyvät naiset" ovat äksyjä kommentti, mutta ehkä se pätee myös miehiin.
Tämä Enbusken kirjoitus on poliittinen kirjoitus Yleisradion toimittajalta. Vastustan sellaisia ihan periaatteesta, koska minusta ne ovat yleisradiolain vastaisia. Muille ihmisille kuuluu toki poliittinen sanan- ja toiminnanvapaus, mutta ei Ylen toimittajille.
Siinä on myös kestämättömiä väitteitä, kuten "jokainen menestynyt nainen on äksyilijä", törkeää nimittelyä kuten "jeesusministeri" jne.
Kaivanto: kolumni on kolumni riippumatta siitä onko kirjoittaja Ylen palveluksessa vai ei. Tietääkseni muuten Enbuske ei ole Ylen palveluksessa.
Sitäpaitsi vaatimukset Yleisradion ohjelmien "puolueettomuudesta" ovat silkkaa idiotismia, koska puolueettomuutta ei ole olemassakaan.
Poliittinen korrektius on perseestä, sanoi joku - kukahan se mahtoi olla?
Minä.
Kolumneja on nykyään suhteessa ihan liikaa journalismiin, mutta Yle on asia erikseen. Tuossa ylhäällä lukee ihan selvästi, että kyseessä on Ylen ohjelma. "Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta"
En tiedä Enbusken yhtiömuotoa tai sopimusten laatua. Itse olen tehnyt hommia Yleen sekä firmana että verokortilla. Tietenkään täysin puolueetonta journalismia ei ole olemassa. Olen enemmän vanhan liiton mies enkä ymmärrä tätä nykymenoa, jossa ei kenelläkään tunnu olevan mitään häpyä eikä hygieniaa.
Aina ajankohtaiset sanat Christine Amanpourilta
http://kaivanto.blogspot.com/2009/04/terveisia-toimittajakollegoille.html
Kolumnit pitäisi siis mielestäsi kieltää, Kaivanto? Siis mielipiteiden ilmaisu pitäisi estää?
Hurahuhhahhei.
En minäkään Enbusken mielipiteistä perusta, mutta taistelisin loppuun asti hänen (ja muiden) oikeudesta esittää niitä. Yleisradiossakin, ja nimenomaan Yleisradiossa, joka on koko Suomen kansan omistama laitos. Eikä Suomen kansa ole mikään monoliitti jonka yksiniitiseen sapluunaan Ylen pitäisi toimintansa ahtaa, vaan "linjoja" on maassa paljon, tarkemmassa katsannossa yli viisi miljoonaa. Niin pitää Ylessäkin olla.
Minä ihmeen kastroituna viestimenä sinä Yleisradiota oikein pidät, Kaivanto?
Mistä ihmeestä noin tyhmiä olkiukkokysymyksiä oikein tulee? Saunalahdeltako?
No, olen itsekin kysynyt tyhmiä ja pahinta on, että niihin ei saa mitään muuta vastausta kuin hiljaisuuden.
Esim. kappaleessani Minä lähden pois (kysymyksiä Annille) kysyn: "Miksei Yleisradio voisi hoitaa tehtäviään moniarvoisena tiedon välittäjänä?".
Yleisradion toimitusjohtajalta on jäänyt vastaamatta mm. näihin:
http://kaivanto.blogspot.com/2011/02/avoin-kirje-lauri-kiviselle-n-1.html
http://kaivanto.blogspot.com/2011/03/pari-juttua-viela-lauri-kirje-n-2.html
Totta kai taistelen sananvapauden ja moniarvoisuuden puolesta ja totta kai kolumneja Yleisradiossakin saa olla. Olen vain kovin huolestunut suomalaisen journalismin tilasta. Ylessäkin ylenmääräinen mielipidekirjoittelu monen muun turhan touhuilun lisäksi vie resursseja oikealta tiedonvälitykseltä.
Olen itsekin tehnyt "haastattelumateriaalia sisältävää kolumnia" lupamaksajien piikkiin 3 vuotta, mutta ilman mitään kovin selvää poliittista agendaa. Tilaus oli lähinnä se, että julkkiksia pitää saada ääneen.
Hyvä alku moniarvoisuudelle ja moniäänisyydelle voisi olla, että Yleisradiossa olisi 2 täysin itsenäistä suomenkielistä uutis- ja ajankohtaistoimitusta. Saamenkieliset uutiset sijoittaisin prime timeen. Kirjeenvaihtajaverkostoa varsinkin naapurimaissa pitää vahvistaa merkittävästi. Kirveellä olisi töitä. No niin, kirves mainittu, soittakaa turvallisuuspäällikölle. LOL.
Heh heh, saunan takaahan niitä kysymyksiä tehdään.
But seriously, sehän on totta että Ylessäkin on säästöjen ja muun taloususkonnon nimissä tingitty journalismin tasosta, aivan kuten tyystin toisista lähtökohdista toimivassa kaupallisessa mediassakin. Mutta väitänpä pokkana, että myös tuo tasapuolisuustavoite on yhtenä syynä Ylen ohjelmien tason laskuun, luultavasti kuitenkin vain tekosyynä. Myös kuvaamasi "markkinahäiriö" johtuu ainakin osittain siitä, että sille kansanosalle, jolle laatu merkitsee kommunismia tai muuta vasemmistolaisuutta, kelpaa vain kaupallinen höttö.
Omasta mielestäni tasapuolisuus silloin kun se koskee yksittäistä Ylen ohjelmaa, on syöpäkasvain. Koko ohjelmistossa on kohtuullista noudattaa tasapuolisuudeksi nimitettävää käytäntöä, mutta vaikeaa on, kun jokikinen, vaikkapa kokoomuslaisen toimittajan laadukkaasti toteuttama yhteiskuntakriittinen ohjelma tungetaan punikkien piikkiin. Tasapuolisuutta ei ole eikä tule.
Kun kolumni on selkeästi kolumni, en näe erityistä ongelmaa, ellei niiden muodostama kokonaisuus muodostu liian yksipuoliseksi.
Mitä kirjeeseesi Kiviselle tulee, vaikka oma lehmäsi näkyy Ylen ojassa, tavoitteistasi talon suhteen olen enimmäkseen samaa mieltä. Mutta "keskustelu Yleisradion rahoituksesta ja asemasta on kärsinyt puolueettomien puheenvuorojen puutteesta" -lause on silkkaa potaskaa, koska puolueettomuutta, puhumattakaan tasapuolisuudesta, ei ole olemassakaan.
Tai on, fiktiivisessä todellisuudessa, jota usein myös valheeksi kutsutaan.
Mukavaa, että alat ymmärtää minun olevan enimmäkseen oikeassa.
"Puolueettomien puheenvuorojen puutteella" tarkoitin kaupallisten medioiden säälimätöntä kampanjaa Yleä vastaan sekä "YLE-puolueen" ja Ylen johtajien kyvyttömyyttä käsitellä Yle-kritiikkiä. Kirjeessäni pyrin nimenomaan hahmottelemaan kolmatta tietä rintamalinjojen väliin. Olen julkisen palvelun kiivas kannattaja ja juuri siksi olen vihainen kaikista niistä virheistä, joilla Yleä on rapautettu.
Omia lehmiäni en koskaan ole pyrkinyt pitämään piilossa toisin kuin valtaosa ihmisistä. Muutenkin olen aina pyrkinyt taistelemaan tekopyhyyttä ja valhetta vastaan, vaikka enhän minäkään mikään Jeesus ole.
Petri,
hienoa että kerrankin suomalainen keskustelu johtaa yhteisymmärrykseen. Siitä huolimatta voimme olla asioista eri mieltä, niin epäsuomalaista kuin tällainen kuvio onkin.
Yleisradio nimenomaan on "kastroitu viestin", jos sen kirkkain ja älykkäin toimittaja on Tuomas Enbuske ja hänen takanaan synkkä kuilu. No, on siellä vielä esim. ulkomaantoimituksessa muutamia erinomaisia vanhan liiton miehiä. Sen lisäksi Yle markkinahäirikkönä tuhlaa lupamaksajien varoja moniin ohjelmatyyppeihin, jotka kaupalliset kanavat hoitaisivat ihan yhtä hyvin.
Tämän Jussin uusimman kolumnin haluaisin kuulla Ylessä niin voitaisiin puhua moniarvoisuudesta ;)
http://jussiparviainen.blogspot.com/2011/12/juorut-14.html
Siitä vissi ollaan samaa mieltä, että Haloska oli jollain tavalla Ahtisaarta vaikuttavampi pressa. Äänestin Tarjaa aikoinani (tunnustan), enkä hirveästi pitänyt lopputuloksesta, mutten moitikaan tätä enempää. Haloskaa on haukuttu äkäpussiksi. Nyt on tarjolla seuraavaa äkäpussia: Sale....
Politiikassa jatkuvuus on sittenkin tärkeintä.
Kuusi vuotta tein juuri tuolla logiikalla kauniin kannatuslaulun:
http://www.mikseri.net/artists/punapistepaviaanit-feat-tarja-kaarina/per...

Kommentoi 57 kommenttia