Tuomas Enbuske

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Kiitos 1955-2011

Applen perustaja Steve Jobs kuoli keskiviikkona pitkälliseen sairauteen.

Harva ihminen on vaikuttanut yhtä myönteisesti arkeemme 2000-luvulla. En ole koskaan ollut mikään “kamahomo”, eli tyyppi joka on  kiinnostunut uusimmista vempaimista. En ole jonottanut kaupan edessä viimeisintä parannusta johonkin härveliin. Silti tunnen suurta kiitollisuutta näitä miehiä kohtaan, jotka keksivät maailmaan uusia elämäämme helpottavia vehkeitä.

Ihminen on kiittämätön eläin. Kun joku keksii jotain elämää helpottavaa, ei siitä juuri kiitosta kuulu. Sen sijaan alamme pian valittaa kaikesta, mitä tämä uusi keksintö ei satu tekemään. Nykyään on tapana marista, kun langaton netti ei toimi tarpeeksi nopeasti tai Facebookiin tehdään ikäviä muutoksia. Tai muutoksia ylipäätään. Ikään kuin meidän olisi pakko näitä vehkeitä käyttää. Vielä muutama vuosikymmen sitten kuka tahansa tiedonhaluinen olisi pissannut onnesta housuihinsa, jos olisi saanut käyttää internetiä edes tunnin ajan viikossa. Ja vieläpä lähes ilmaiseksi.

70-luvulla Kaliforniasta alkanut vallankumous on muokannut elämäämme paljon enemmän kuin se, mitä Euroopassa samaan aikaan puuhailtiin. Onneksi. Tietotekniikan kehitys on johtanut uskomattomaan sananvapauden leviämiseen. Se on myös muokannut tapaa, jolla katsomme elokuvia kannettavallamme, kuuntelemme musiikkia iPodista ja luemme aamun Hesaria iPadistä. Tai itse asiassa juuri Applen ja vastaavien ansiosta meidän ei enää pian tarvitse lukea aamuisin Hesaria. Voimme lukea cappuccinon kanssa vaikka Pjongjangin aamulehteä.

Apple on hieno osoitus kapitalismin tehovoimasta.  Ei ole sattumaa, että se on syntynyt juuri Kaliforniassa. Paikassa, jonne älykkäät ihmiset ovat lähteneet pakoon Euroopan konservativismia ja fiksujen ihmisten vainoa.  Kun pieni autotallifirma rakensi menestyskoneensa vuonna 1977, oli juuri Kalifornian kulttuurin ansiota, että se päätyi nopeasti myös massatuotantoon.

Tietenkään esimerkiksi iPod ei ollut yksin Steve Jobsin keksintö. Se vain syntyi siitä ideoiden maailmasta, jossa markkinataloudessa eletään. Tämä on juuri sitä Suomen juhlapuheiden “innovatiivisuutta”, jota kukaan vakavasti otettava ihminen ei kehtaisi meillä sanoa ääneen ilman naurunpyrskähdyksiä. Kukaan ei etukäteen tiennyt tarvitsevansa näitä vehkeitä, mutta nyt moni ei haluaisi elää ilman niitä. Jopa kommunistit käyttävät  nykyään surutta näitä markkinatalouden hedelmiä.

Mietitäänpä jos samanlaisia juttuja olisi yritetty keksiä Suomessa. Aluksi olisi kiistelty vuosikausi siitä minne Applen tehdas pitäisi sijoittaa. Lopulta se olisi pistetty kepulaiseen syrjäkuntaan, jossa olisi paljon työttömiä. Paikka olisi valittu tikkaa heittämällä palkkioksi paikalliselle kansanedustajalle, joka olisi niin hölmö, ettei hänestä olisi kehdattu tehdä ministeriä. Tai itse asiassa huono esimerkki, sillä tällaista hölmöysrajaa ei ole edes olemassa.

Sitten olisi alettu miettiä mitä tehtaassa pitäisi tehdä. Joku olisi ehdottanut musiikin kuuntelemista helpottavaa laitetta.  Entäs jos enää ei tarvisikaan kantaa cd-levyjä mukanaan, vaan musiikki olisi kätevästi tulitikkuaskin kokoisessa härpättimessä ykkösinä ja nollina. Tämä olisi saanut aikaan valtavan vastalobbauksen, jossa olisi puolustettu cd-levyjen ja -soitinten tekijöiden työpaikkoja tippa silmäkulmassa. Lopulta koko idea olisi haudattu jonnekin Sitran yritystukien hakupinoon.

Joku toinen olisi saanut kuningasidean. Lehtien lukeminenhan on mukavaa hommaa, mutta vie älyttömästi suomalaisten resursseja. Suomi ei ole sääolosuhteiltaan mikään Bora bora, eikä pinta-alaltaan valitettavasti Tanska. Postimies joutuu heräämään keskellä yötä, tarpomaan lumisateessa ja viemään läpyskän yksitellen jokaiseen kotiin myös jumalan selän takana. Entä jos lehdet saisi kätevästi ladattua kotona odottavaan vehkeseen?


Lehtien pääkirjoitukset olisivat olleet pullollaan kauhistuneiden päätoimittajien purkauksia, jossa olisi pelätty sananvapauden ja ties minkä tärkeän asian puolesta. Ihmisethän voisivat tilata jopa jonkun muun lehden, kuin alueensa ainoan. Myös postinkantajien liitto olisi puhunut kovaäänisesti uutta keksintöä vastaan. Sehän veisi postinkantajien työpaikat. Ehdotuksesta järjestettäisiin Ajankohtaisen kakkosen teemailta, jossa idean vastustajat huutaisivat päällekkäin kaksi tuntia. Tuloksena keksittäisiin kasa syitä, miksi tuollaisessa ei olisi mitään järkeä.

Sinänsä koko kiistely olisi turhaa, vaikka molemmat näistä keksinnöistä olisivat menneet läpi suomalaisessa Applessa. Kukaan näistä  tehdaspaikkakunnan työttömistä ei olisi osannut kumpakaan näistä vehkeistä edes valmistaa, eivätkä fiksummat kaupunkilaiset olisi tahtoneet sushi-rajan taakse edes muuttaa.

Isommilla paikkakunnilla ollaan nimittäin innovatiivisempia kuin maalla. Siis myös suhteellisesti. Tätä kutsutaan nimellä Westin potenssilaki. Teoreettisen fyysikon Geoffrey Westin väitteen mukaan viiden miljoonan asukkaan kaupungin asukas on keskiverrosti kolme kertaa luovempi kuin sadantuhannen asukkaan.

No mutta. Sattuman kaupalla Suomen hajasijoitettu Apple kuitenkin keksisi jotain, mitä jopa joku ulkomaalainenkin haluaisi ostaa. Siis muutenkin kuin bilateraalisessa kaupassa tai ihan vaan säälistä. Kutsutaan tätä nyt vaikka Stiiknafuuliaksi. Suomen Applen Stiiknafuulia olisi pari vuotta hitti. Firman johtajaa haastateltaisiin suurena guruna joka ainoassa talouslehdessä ja kaikki puolueet pyytäisivät häntä presidenttiehdokkaaksi. Vaaliväittelyissä jaettaisiin kilvan Suomen Applen valtiolle tuomia verorahoja ja muistettaisiin samalla paheksua sen johtajien liian korkeita palkkoja.

HS-raadissa älyköt kauhistelisivat ensin Stiiknafuulian haitallisuutta ja tarpeettomuutta. Parin vuoden päästä samat raatilaiset paheksuisivat sitä, että ihan kaikilla ei ole vielä varaa keksintöön. Myös Stiiknafuulian aiheuttama eriarvoisuuden kasvu mainittaisiin perusteluissa. Siksi sitä ei olisi saanut keksiä lainkaan.

Parin vuoden päästä ulkomailla keksittäisiin taas jotain uutta. Suomalaisten Stiiknafuulia olisi taas vanhanaikainen. Tämän jälkeen joka ainoa suomalainen älykkö kertoisi, mitä Suomen Applessa tehtiin väärin. Sen jälkeen jokainen antaisi tarkan analyysin siitä, miten kaikki olisi alun perinkin pitänyt tehdä ihan toisin.

Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka keskittyvät tekemiseen, eivätkä valittamiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän moro kuva

"Apple on hieno osoitus kapitalismin tehovoimasta."

Enbuske on poliittisesti paranoidi tyyppi.
Edes muistokirjoituksessa hän ei malta olla kehumatta kapitalismia.

Onhan se Apple hieno esimerkki,- mutta Eurooppaa,- ja koko maailmaakin vaivaava finanssikriisi,- ja kapitalististen maiden ylivelkaantuminenkin käy esimerkistä. kun puhutaan kapitalsimin tehovoimasta.

Ottaisi oppia työkavereistaan Kalle Haatasesta http://www.kallehaatanen.fi/kallehaatanen/wordpress/

Ja Markku Heikkisestä, http://blogit.yle.fi/markku-heikkinen

kuinka toimitaan objektiivisena toimittajana radiossa, tai kirjoittajana.

Hei Tuomas Enbuske, puolueellisuus ei saisi Yle:n toimittajalta näkyä niin selvästi päälle, kuin sinusta Tuomas näkyy.

Käyttäjän virtanen87 kuva

Höpö höpö. Tuomas Enbuske on Ylen toimittajista niitä harvoja oikeasti järkeviä.

Käyttäjän Tommi71 kuva

eli paskoista vähiten paska?

Tuomas E. On loistava. En tiedä järkevyydestä mutta mielenkiintoinen aina ja ajatuksia herättävä.

Mietin aina miksi hän on valinnut kapitalismin tien. Luulen että hän on löytänyt kapitalismin viisauden ja lupaukset, mutta ei ole vielä tajunnut sen ongelmaa. Joka on se että osa kansasta tulee elämään kurjuudessa.

Vielä muutama vuosi ja hänellekkin valkenee mikä on se ongelma. Sen jälkeen vasta punnitaan mikä on Embusken todellinen suuntaus journalistina. Pysyykö kansan miehenä vai eliitin juoksupoikana. Riippuu ihan siitä mihin kastiin hän itse pääsee. Omia aina puolustetaan kuitenkin.

Tuo nyt ei vaan oikein muistokirjoituksen määritettä täytä...

Maailmaa vaivaava finanssikriisi ei ole osoitus kapitalismin tehovoimasta, vana siitä mitä käy kun kapitalismiin sotketaan suunnitelmataloutta;

Vapaassa kapitalismissa liian isoja riskejä ottaneet pankit yksinkertaisesti kuolisivat pois, nyt niihin pumpataan poliittisten päättäjien toimesta veronmaksajien rahaa.

Käyttäjän MikaAntero kuva

Jos pankki tai jopa pankkeja kaatuu, heijastuu se koko yhteiskuntaan, erityisesti työeläkkeisiimme.

Asiat eivät ole mustavalkoisia

" Nykyään on tapana marista, kun langaton netti ei toimi tarpeeksi nopeasti "

Niin, kun maksan kymmeniä euroja palvelusta yritykselle, oletan että se antaa mitä lupaa. Näinhän tuskin koskaan nettiyhteyksien kanssa on. Eikös tämän luulisi olevan Enbusken tapaiselle kapitalisti-intoilijalle selvää?

"Tämä olisi saanut aikaan valtavan vastalobbauksen, jossa olisi puolustettu cd-levyjen ja soitinten tekijöiden työpaikkoja tippa silmäkulmassa. Lopulta koko idea olisi haudattu jonnekin Sitran yritystukien hakupinoon."

Lässyn lässyn. Suomessa ei keksitä näitä juttuja koska suomessa on 5 milj. asukasta, yksin USAssa ( joka ei, tiedoksi Enbuskelle, keksi kaikkea hienoa maailmassa, oletko kuullut maanosasta nimeltä aasia? ) on 300 milj. asukasta. Onko se nyt ihme että sieltä tulee paljon suomea enemmän innovaatioita.

Enbusken kauna suomen yhteiskuntajärjestelmää vastaan on sekä hupaisa että surullinen.

Miten, siis miten ihmeessä Nokiasta onnistui 5 milj. asukkaan kansa luomaan 1990-luvun lopulla teknologisen kehityksen lippulaivan? Tuo on juurikin perustavan laatuista suomibrädiä parhaimmillaan: Ei myö kyetä ku meitä ei oo noi paljoa. Myö ollaa hävitty tää peli.

P.S.
Ja jos ei nettioperaattori toimi, vaihda operaattoria...

Taisi petteriltä mennä pointti ohi. Ei suomea ja USAa voi verrata keskenään. 300 milj. ihmisestä nyt vaan yleensä löytyy enenmmän neroja kuin 5 miljoonasta.

Ei. Ei mennyt pointti ohi. Ei Suomi ole niin pieni maa etteikö täältä neroja löytyisi. Valitettavan usein ne lahjakkaimmat vaan draftataan jo opiskeluvaiheessa ulkomaisille jättifirmoille. Kyllä niitä löytyy aivan varmasti.

Esimerkiksi facebook on järjetön rahasampo. Ei se silti tee sen kehittäjästä neroa, varsinkin kun ilkeät puheet kertovat sen perustamiseen liittyvistä epäkohdista. Suomessa oli paljon ennen facebookia IRC-galleria. Lähes (en käyttänyt joten en voi varmuudella sanoa) identtinen pohjimmiltaan facebookin idean kanssa, mutta väärin mainostettu. Sen kehittäjää voisin (ehkä jopa) kutsua neroksi. Markkinoinnin hallitsijaa en.

Ei Suomi ole neroton. En ikinä tuollaista tule myöntämään.

Terv. Optimisti

Kyllä se pointti petteri ohi meni. Suomea ei nerottomaksi kukaan ole väittänytkään, vaan että isommasta ihmismäärästä löytyy helpommin neroja kuin pienestä.

Ei IRC-Galleriassa juuri mitään ihmeellistä ole. Aluksi se oli juuri se mitä nimikin sanoo, galleria IRC:n käyttäjistä, vähän myöhemmin teinit löysivät sen vahingossa ja siitä tehtiin jonkinlainen sosiaalimediasaitti puolivillaisesti. Mutta ei, ei siinä koskaan mitään maailmanmenestystä voinut tulla. Hyvä sossumediasaitti kyllä myy itse itseäänkin.

Ennen Facebookia oli Orkut, joka sentään on Googlen projekti, joka sekään ei täysin onnistunut. Koko joukko suomalaisia meni sinne innoissaan ja kaikki oli hauskaa hetken – kunnes nimellisesti englanninkielisen yhteisön valtasivat brasilialaiset. Järjestelmä ei kestänyt teknistä kuormaa eikä kansainvälinen käyttäjäyhteisö sitä, että kaikki keskusteluryhmät tulivat täyteen brasilianportugalia, josta ei saanut mitään selvää edes automaattikääntäjällä. Orkut on edelleen olemassa, mutta sitä kansoittavat käytännössä vain brasilialaiset ja intialaiset.

Suopmessa keksitään paljonkin uusia juttuja, mutta meillä ei ole USA:n kaltaisia yksityisiä riskisijoittajia. Riskipääoman puute tekee sen, että ne hyvät ideat eivät koskaan pääse ideaa pidemmälle.

Googlelle kirjoitettiin ensimmäinen 100.000 dollarin shekki auton konepellillä ja shekin kirjoittaja kysyi kenelle tämä osoitetaan. Googlen perustajat vastasivat että laita vaikka Google.

Suomessa idea pitää esittää virkamiesarmeijalle joka tutkii ja vaatii valtavan määrän papereita ja selvityksiä asioista joista he eivät ymmärrä mitään.

Todellisuudessa riskirahan puute ja näköalattomuus estää suomalaisia innovaatoita kasvamasta isoksi liiketoiminnaksi.

Niin ja suomessa niitä isoja riskisijoitettavia pääomia ei ole, koska "veroja maksaa ne joilla siihen on varaa". Ja ne muutamat harvat, joilla siihin riskisijoitukseen olisi varaa ei halua maksaa, kun vastaanottaja joutuu maksaa 50 % veroja...

Tuo analyysi suomalaisesta (yritys-) kulttuurista oli loistava! Kahvit nenästä.

Käyttäjän annaleena kuva

Loistavaa Enbuskea jälleen; osuvaa satiiria

"Ehdotuksesta järjestettäisiin Ajankohtaisen kakkosen teemailta, jossa idean vastustajat huutaisivat päällekkäin kaksi tuntia."

Nauramisesta ei meinnanut tulla loppua... :D :D

Käyttäjän mikkolahti kuva

Herra antoi, Herra otti,kiitetty olkoon Herran nimi.

Niin, maailma muuttuu ja me aikojen mukana.
Eikä nähdäkseni ainakaan parempaan suuntaan jos uskomme Raamatun Ilmestyskirjan totuuksia lopun aikojen ihmisestä.

Ehkä tänään olisikin hyvä hetki hiukan pohtia elämäni arvojärjestyksiä. Mikä kuoleman ja katoavaisuuden maailmassa

http://mlahti.blogspot.com/2007/09/ihmeet-ja-merkit-osa-1-katoavaisuus_1...

antaa minulle elämän intohimoa ja kirkkaita ajatuksia.

Ainakin rahaa voisi olla vähän enemmän. Kun nykyään ei tiedä näistä marinoiduista lihanlitkuistakaan onko niihin joku pieni ja vihainen argentiinalainen mies tyhjentänyt aamuisen eturauhasensa tai yöllisen yrjönsä. Ehkäpä hehkuva 67. rakkaus, kohtuullinen maine ja kunnia antaisivat iltapäivän lapselle melleviä väristyksiä ennenkuin Noutaja saapuu korjaamaan omansa?

Stevellä oli rahaa,valtaa,mainetta,intohimoa ja haimasyöpä.

Muistelemme poisnukkunutta hetken hiljaisilla ajatuksilla ja kuuntelemme
Jeff Buckley:Hallelujah!
http://www.youtube.com/watch?v=HKnxmkOAj88

Ajasta iankaikkisuuteen astuneen Jeffin upea tulkinta herättää ajatuksia. Lepääkö buddhismiin taipuvainen Steve nyt paratiisin vihreillä niityillä Äiti Teresan ja kaikkien pyhien seurassa? Herääkö arkussa lepäävä näkijä ja sanoman tekijä kuoleman unestaan? Entä minä kun Noutaja saapuu; liu'unko mustaan aukkoon bittiavaruudessa ja tietoisuuteni lakkaa?

Raamattu ilmoittaa, että Jeesus kutsuu kuolleet ihmiset esiin haudoistaan elämän tai tuomion ylösnousemuksessa, ks, Joh.5:28,29. Ihmisen iankaikkisesti elävä sieluhan ei koskaan kuole.

Kuolleet herätetään. Muistamme että Jeesus huusi kuolleelle Lasarukselle:”Tule ulos!” Ja kuollut tuli ulos.
Steve on jo juoksunsa päättänyt ja astunut ajasta iankaikkisuuteen.

Siksi minun onkin syytä kysyä itseltäni: ”Herättääkö Jumala minut elämän vai tuomion ylösnousemuksessa kuolemani jälkeen?

http://mlahti.blogspot.com/2010_10_01_archive.html

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Käyttäjän JokuMuu kuva

"Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka keskittyvät tekemiseen, eivätkä valittamiseen."

Kumpaankohan alalajiin nettifoorumistit mahtavat kuulua, tekijöihin vaiko valittajiin?

Minullakin on ipod.
Toimiihan se, paremmin kuin nokialainen, vaikka en minä ole nokialaisiin huippykännyköihin kyllä tutustunutkaan. Ne vanhat mallit mitä minulla on ollut eivät ole toimineet tarpeeksi hyvin.

Kun ostin hiljattain uutta älypuhelinta niin myyjä sanoi että ipod on paras ja minä uskoin. Onhan se aika hyvä, mutta ei vielä mitenkään täydellinen.

Sillä on esimerkiksi aika hyvä selata foorumeita ja lukea vaikka lehtiä, mutta foorumille kirjoittaminen ei oikein toimi, tai toimiihan se, jotenkin. Lyhyen kirjoituksen väsääminen onnistuu vielä kohtalaisen näppärästi, mutta pitemmän kirjoituksen laatiminen on tuskallista ipodilla. Tekniikka joko ei toimi kunnolla tai minä en osaa käyttää tekniikkaa kunnolla. Kummassakin tapauksessa vika on tuotteessa, ei minussa.

Mutta kyllä tämä Steve Jobs, se joka kuoli, oli varmasti tiennäyttäjä, mitä tulee tuotteen laatuun, toimivuuteen ja yksinkertaisuuteen.
En yhtään ihmettele sitä miksi ipod on lyönyt myyntiluvuissa nokialaisen.

Saa tosiaan nähdä tuleeko siitä microsoft- yhteistyöstäkään oikein mitään. Se nähdään jonkin ajan päästä ja silloin pörssissä oikein veikanneet taas korjaavat hyvää satoa, eli rahallista tuottoa.

.

"Mietitäänpä jos samanlaisia juttuja olisi yritetty keksiä Suomessa. Aluksi olisi kiistelty vuosikausi siitä minne Applen tehdas pitäisi sijoittaa. "

Heh, löytyypä noita esimerkkejä ihan elävästä elämästäkin.
Ei siitä niiin montaa vuotta ole kun suomalainen matkapuhelin oli hienointa mitä tältä planeetalta löytyi.

Toisin on nyt, mutta mitäpä löytyykään nykykännyköiden sisuksista joka puolella maailmaa: suomalaisia kiukkuisia lintuja.

Jobsia olisi voinut muistella ilman tätä suomalaista itseruoskintaakin. Emme me oikeasti ole ihan noin kehnoja.

Kaikki kunnia Jobsin saavutuksille.

( ja kaikki kunnia Enbusken kirjoituksille, jotka lähes poikkeuksetta ovat loistavia - tämä oli ensimmäinen huti mielestäni..)

Käyttäjän hautakangas kuva

Puhelimissa pyörii paljon muutakin suomalaista kuin Angry Birds.

Linux (Androidin muodossa) syö jo Applen markkinoita vakavasti. Sen takia iPhonejen hintoja juuri laskettiin, ja Samsungin kanssa käydään oikeutta milloin mistäkin - Nokia tai WP7 ei Applea pelota.

Käyttäjän nuun kuva

"Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka keskittyvät tekemiseen, eivätkä valittamiseen."

.......hulluin ohje mitä olen kuullut näiltä "tekijöiltä" on, että perustakaa yrityksiä ja sallikaa itsenne epäonnistua.
Siinä sitä on viisautta kerrakseen.

Otetaan paljon lainaa, perustetaan yritys ja mennään konkurssiin. Kyllä veronmaksajat pitävät pankit pystyssä.

-------

Mitä enemmän ihmiset saavat pinnalla 'kelluvaa tietoa' sitä tyhmempiä niistä tulee.

Käyttäjän TommX kuva

"Ihminen on kiittämätön eläin. Kun joku keksii jotain elämää helpottavaa, ei siitä juuri kiitosta kuulu. Sen sijaan alamme pian valittaa kaikesta, mitä tämä uusi keksintö ei satu tekemään."

Tyytymättömyys on kehityksen moottori.

Kaunis iltasatu Enbuskelta. Paljon keksi asiaa ja vähän faktoja.

Tuolla kaappini päällä on edelleen Nokian N810 joka ei ollut edes ensimmäinen tuon sarjan julkaistu kosketusnäytöllinen tablet. Puhelinominaisuus siitä vielä puuttui, mutta olisi siihen voitu lisätä niin haluttaessa.

Steve Jobsin kunnia oli siinä, että hän kiinnostui ilmeisen lapsenomaisesti tekniikoista ja kehitti ne loppuun asti kaupallisesti kiinnostaviksi tuotteiksi. Häpeää hän saa kantaa siitä että omat keksinnöt taisi jäädä vähiin.

Hohhoijaa, faktat kuntoon indeed.
http://www.nytimes.com/interactive/2011/08/24/technology/steve-jobs-pate...

Ellei määritelmäsi "vähiin" tarkoita alle 317 patenttia.

Käyttäjän Joanna kuva

Mikä on ipod ja nyt ilmeisesti sen tekijä on kuollut ja kaikki höpöttää siitä,eikä minulla ole hajuakaan mistä ihmiset puhuu:/

Ei sellaista tapahtumaa etteikö sitä voisi liittää suomalaiseen alemmuudentuntoon.

Käyttäjän antsu kuva

Mitenkähän on? Onko IPhone puhelimena vain hyvän markkinoinnin tulos, kuten IPod soittimena ja IPad tietokoneen perusominaisuudet täyttävänä näyttölaitteena.

IPhone ei sisällä mitään sellaista mitä ei löytyisi myös muista laitteita ja puhelinhan on pääsääntöisesti tarkoitettu puhekommunikaatioon. IPadistä voi jo katsoa televisiolähetystä tai leffaa, mutta kovin vaivalloista kumpikin on IPhonessa ja IPodissa, vaikka ne kykenee samaan. Vain siksi, että niissä kaikissa on sama käyttöjärjestelmä asennettuna. Tässä edesmenneen Steve Jobs:in strategia toimii hyvin. Ei ole yritettykään tehdä jokaiselle jotakin, vaan niille näyttävä tuote, jolla on varaa maksaa esim. IPod soittimesta 8 gigan muistilla yli 200 euroa. Samanlaisen soittimen kun saa muutamalla kympilläkin. Siinä vain ei yhtä hyvää kosketusnäyttöä, ehkä. Siinä voi kuitenkin olla ja se soi kuten IPodin pää-käyttötarkoituskin on.

Rajoituksena on yhteensopivuusongelmat edelleen ja seuraavia vuosikymmeniä tietokoneissa olevan Windows käyttöjärjestelmän kanssa ja kaikkien laitteiden yhteenliittäminen kökköön ja raskaaseen ITunes ohjelmistoon.

Steve Jobs oli nero, mutta oliko hän sitä laitepuolella vai markkinoinnissa. Hype on kuitenkin saatu aikaan. Minun kohdallani se lopahti. 3GS Iphone akun lyhyt kesto työkäytössä ja ongelmat autokäytössä sai sen jäämään nuoremmille ja taskuun sujahti X8.
Sitä moititaan hitaaksi, mutta puhutaan millisekuntien eroista. Niin kiire minulla ei sentään ole. X8:n valmistaja on kuitenkin tehnyt kännyköitä ja tekee niitä kappalemääräisesti paljon enemmän kuin Apple.
Sillä intian köyhälläkin saattaa olla varaa ostaa Nokia, mutta ei ikinä Applen tuotetta kuin piraattina. Joku nekin pitää tehdä ja hyvä niin, sillä älykännyköitä ei tarvitse todellisuudessa missään.

Steve Jobs ositti tien, mutta kuinka kauan tie näkyy ja milloin hype laantuu. Se jää nähtäväksi.

"Hype on kuitenkin saatu aikaan."

Mika Waltari kirjoitti Sinuhe Egyptiläisessä että ihminen on kuin härkä. Jos joku laittaa ketjun hänen kaulaansa hän voi taluttaa tämän aivan minne haluaa.

Jos jätetään tarkastelun ulkopuolelle ne jotka tarvitsevan esim. ammattiohjelmistoon tiettyjä kaupallisia sovelluksia, niin voidaan arvioida että ehkä 80-90% ihmisistä voisi käyttää tietokonetta sellaisilla ohjelmistoilla (ml. käyttöjärjestelmä) jotka eivät maksa yhtään mitään. Suuri osa ihmisistä tosiasiassa antaa IT-asioissa kusettaa itseään.

Käyttäjän antsu kuva

Muistanet varmaankin tapauksen, jossa toinen IT alan pioneeri ja nero Bill Gates ja BMW:n toimitusjohtaja olivat yhtäaikaa messuille järjetetyssä seminaarissa.

Bill Gates erehtyi moittimaan nykyisten autojen epäluotettavuutta, huonoa laatua, polttoainekuluja ja kalliita korjauskuluja. Hän unohti ilmeisesti tyystin, että mukana oli BMW:n silloinen sanavalmis toimitusjohtaja.

Hän puolestaan ihmetteli, että miksi maailman tunnetuin käyttöjärjestelmä vaatii asiakkaan, joka maksaa siitä, asentaa sen ja lisää siihen välittömästi lukuisan määrän tietotuvapäivityksiä. Lisäksi se käyttöjärjestelmä ei itsessään tee muuta kuin ohjaa tietokonetta, kunnes jostain arvaamattomasta syystä ilmoittaa toimintahäiriöstä, vaikka sitä ei olisikaan tai on. Hänen täytyy tämän vuoksi maksaa siitä, että kukaan ei pääse käyttämään hänen tietokonettaan. Käyttöjärjestelmä on täysi raakile, mutta se on sen ominaisuus, jonka miljardit ihmiset hyväksyy muksiematta.
Lisäksi vielä käyttöjärjestelmä sammutetaan klikkaamalla Start nappia. Hän lisäsi vielä, että BMW olisi kadonnut markkinoilta jo aikoja sitten, jos se olisi yhtä huono. Jokainen ajokortin omaava voi hypätä rattiin ja painaa Start nappia ja lähteä ajelemaan. Hänellä on monta huoletonta vuotta ja lisäksi se ostettu tuote on juuri sellaisenaan käyttövalmis.

Linuxin käyttöjärjestelmä on nerokas. Siitä on versio jopa 10-15 vuotta vanhoihin läppäreihin, joissa ei saa enää MS:n yhtäkään ohjelmaa toimimaan.
Sen markkinointi on vain täysin epäonnistunut. Esimerkiksi Ubuntu 10.04 on nyt koneessani toisena käyttöjärjestelmänä ja se on kerrassaan nerokas.
Siitä ei puutu mitään, tai se toimii aivan yhtä hyvin kuin Windows 7 Ultimate. Sen hankkimisessa on vain nuo erot ja se, että Ubuntusta ei tarvitse maksaa mitään. Google kehitti Linuxista Android nimellä oman versionsa, koska Linux on kaikille avoin. Sen voi räätälöidä haluamakseen kuka vain osaa ja myydä sitten tai jakaa ilmaiseksi. IOS on rajoittunut ja sitä ei muutella. Silti sitäkin halutaan ja ollaan valmiit maksamaan. Silti sekin on raakile, kuten Linux ja Windows ovat.

On todella kova juttu saada ihmiset maksamaan, jonottamaan ja suorastaan tappelemaan tuotteesta joka on täysin keskeneräinen ja vieläpä maksamaan saamastaan raakileesta yhä uudelleen. Olisi täysin eri asia, jos mainituista ei mikään maksaisi mitään. Kun ne vielä myydään mielikuvilla, että nyt elämäsi muuttuu kuin taikaiskusta ja käyttäjät hyväksyy vuodesta toiseen saman jekun.

Tässä edesmennyt Steve Jobs ja MS:n Pj.Bill Gates ovat todella hyviä. Luomaan ilmapiirin, jossa myydään käyttölupa keskeneräiseen tuotteeseen omalla vastuulla.

Oliskohan millään muulla alalla mahdollisuutta menetyä tekemällä samoin. Osta uusi koti järven rannalta! Muuttohetkellä ei talossa olisi avaimia, sähköä, vettä lattiaa ja osa ikkunoistakin puuttuisi ja järvikin osoittautuu kuralammikoksi. Ne saisi kuitenkin itse asentamalla ja maksamalla hiukka lisää. Eikä tämä kämppä nyt sitten olekkaan sinun omasi, mutta voit asua siinä, kunhan asennat puuttuvat osat ja kunnes tulee uusi versio. Sitten pihalle tai osta uusi. Oikeudessa tavattaisiin välittömästi eikä olisi epäselvää kuka siinä kärsisi.

Käyttäjän siikala kuva

Apple on laite, joka on heti käyttövalmis, eivätkä sen ohjelmat riitele keskenään. Tuotteena se on käyttövarmempi ja parempi kuin BMW.

Billa Gatesin maailmaan taas kuuluvat vaikeat asennukset, kaatuilevat ohjelmistot, keskenään riitelevät ja toisiaan häiritsevät ohjelmat sekä uskomaton hitaus.

Ihmisen epärationaalisuutta kuvaa se, että Gates loi standardin moskasta, ja niinpä saamme kaikkialla törmätä "meillä on nyt tietokoneongelma" ilmiöön.

Käyttäjän atsoeerikainen kuva

Käyttöjärjestelmät ovat täynnä turva-aukkoja, joita sitten paikkaillaan jälkijunassa, ja järjestelmän koko paisuu paisumistaan, hidastuu hidastumistaan ja lopulta sanoutuu irti.

Eipä hätää, apuun rientävät turvaohjelmien tekijät, nuo tietokonealan mafiosot,F-Secure ym., jotka tarjoutuvat suojelemaan sinua, jos maksat vuosittain vain pikuisen, mutta vuosikymmenessä jo kuukausipalkkasi verran. (Ilmaisiakin ohjelmia tietysti on, mutta niitten tekijät ovat kerjäläisiä, jotka tienaavat paremmin kuin Romanian romaanit Helsingissä.)

Käyttäjän jounisnellman kuva

Keksiminen edellyttää aina kyseenalaistamista ja eri mieltä olemista, joista molemmista Suomessa rangaistaan raskaalla kädellä. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Poliitikot varastavat keksinnöt ja myyvät ne sitten ominaan. Sama tuote eri väreissä ja pakkauksissa ja mahdollisimman monelle. Niin se kyllä taitaa mennä muuallakin.

Kyllä se taitaa mennä niin että suomessa poliitikot ja valtio rahoittavat yhtiöiden keksinnöt ja voitot kerää sijoittajat.

Ja mitenköhän tämä rankaisu toimii? Olen itse eri mieltä suunnilleen kaikesta eikö kukaan ole minua rankaissut!

Käyttäjän jounisnellman kuva

Rankaisu lähtee jo pänttäämiselle ja tasapäistämiselle perustuvasta peruskoulujärjestelmästä, jonka Ulf Sundqvist apinoi 1970-luvulla DDR:stä. Ilmapiiri esimerkiksi amerikkalaisessa koulussa on huomattavasti avoimempi ja vapaampi.

Miä on muuten "yhtiön keksintö?" : D

Tätä peruskoulujärjelstelmää käydään ympäri maailmaa ihastelemassa ja kopioimassa ja se valitaan jatkuvasti maailman parhaimmistoon, onpa oikea rangaistus!

Ja mikäkö on yhtiön keksintö!? No esmes kaikki nokian tuotteet jotka suomessa on kehitetty. Suuret määrät verorahoja on hakattu nokian tuotekehitykseen jotta yhtiö saa uusia tuotteita markkinoille. Ja sijoittajat keräävät voitot.

"Apple on hieno osoitus kapitalismin tehovoimasta."

Tai tuhovoimasta. Kirjoituksessa ei ole otettu huomioon niitä onnettomuuksia ja kaikenlaisia häiriöitä, joita nämä ympäristöllensä ilmeisen sokeat pakkomielteisesti iPodejaan ja vastaavia räpläävät jalankulkijat ja autonkuljettajat ovat aiheuttaneet. Voivathan nämä yhtiön laitteet - ainakin osa niistä - olla hyödyllisiäkin, mutta ilmankin niitä on ennen pärjätty vallan mainiosti.

"Jopa kommunistit käyttävät nykyään surutta näitä markkinatalouden hedelmiä."

Entä sitten? Onko se sitten tekopyhää tai jotain vastaavaa? Kyllähän kapitalistitkin käyttävät sosialistien tuotteita (tähän voisi laittaa lukemattomia esimerkkejä mm. elokuvataiteesta).

"Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka keskittyvät tekemiseen, eivätkä valittamiseen."

Enbuskehan ei itse valita ikinä mistään. Esim. tässä kirjoituksessakaan hän ei sano yhtään negatiivista sanaa Suomesta.

"Voivathan nämä yhtiön laitteet - ainakin osa niistä - olla hyödyllisiäkin, mutta ilmankin niitä on ennen pärjätty vallan mainiosti"

Ei tämä ole totalitaristinen yhteisösosialismi, ei kukaan pakota sinua hankkimaan kehityksen suomia laitteita...

Käyttäjän jounisnellman kuva

Suomesta löytyvät maailman aidoimmat kommunistit. Totta kai kommunisti tappaisi Hornetilla, jos hänellä olisi siihen varaa. Ja katsoo kommunistien elokuvia, jos on aivan pakko : D

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Keskiajalla kaikki kirjattiin Jumalan nimiin, hänen armonsa ja tahtonsa aikaansaannokseksi.

Taloususkonnon maailmassa me kirjaamme kaiken talouden nimiin. Ilmiö on sama, ja selitys yhtä harhainen.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Jobsin keksinnöt on kai kirjattu Applen nimiin, nokialaisten keksinnöt on kirjattu Nokian nimiin ja Matti Makkosen keksinnöt on kirjattu ties kenen nimiin. Tälle kaikelle on kyllä olemassa maallinen selitys.

Keskiajalla armollinen kuningas vaati tilaamiinsa aseisiin tekijän nimikaiverruksen, jotta seppää voitaisiin tarvittaessa muistaa jotenkin : D

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

En usko että ymmärsit asian väärin, mutta harjoitetaan nyt silti negatiivista uskonvahvistusta.

Keksiminen edellyttää aina kyseenalaistamista ja eri mieltä olemista, joista molemmista tulossuoritukseen keskittyvässä talouskilpailussa rangaistaan raskaalla kädellä. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Ei ole sattumaa että internetin keksivät nimenomaan hipit.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Sen verran korjaan, että talouskilpailu palkitsee eri mieltä olijan. Pörssiyhtiö on tässä yhtälössä vain kommunisti muiden joukossa.

Nyt en oikein ymmärtänyt Tuomaksen pointtia. Ei kaliforniassakaan aivan kaikki ole onnistunut. Siellä on ollut merkittäviä taloudellisia ongelmia viime vuodet ja työttömyys on USA:n pahimpia (noin 12%).

Suomessa kehitettiin vuosia maailman myydyimpiä matkapuhelimia. Jos vähänkään tuntee tietotekniikan historiaa, tietää että monia menestyneitä yrityksiä häipynyt niin unholaan, etteivät alle 30 vuotiaat ole niistä kuullutkaan. Niin Apple kuin Nokia saattavat muutamassa vuodessa päätyä näiden unohdettujen yritysten joukkoon. Toiset säilyttävät muistona kultaisilta vuosiltä Steve jobsin kuvia ja toiset Nokia 2110-puhelinta.

Suomessa on keksitty esim. astiankuivauskaappi ja äitiyspakkaus. Niistä vaan kumpikaan ei ole sellainen, jota mies voisi kantaa mukanaan todistaakseen kavereillen katu-uskottavuuttaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Niin, mitä mieltä Elcoteqin konkurssista? Miten kävi Finluxin näytöille ja ensimmäisille "näköpuhelimille?" Miksi Nokian itsevaltiaaksi nostettiin numeroita pyörittelevä tylsimys? Kultaiset vuodet olivat etsikkoaika, jonka Suomi jälleen kerran tärväsi.

Pietariin voisi mennä muutama astiankuivauskaappi... Kuka niitä muuten myy?

Monet luulevat että autotalliyrittäjät Jobs, Gates, Ellison ym olivat kuin tyhjästä luoneet miljardibusinekset. Höpöpuhetta. Kalifornian alueen pikkupajat eivät olisi koskaan päässeet alkua pitemmälle ellei USA:n puolustusministeriö, NASA ja sotateollisuus olisi antanut toimeksiantoja - ja rahoitusta.

Suomessa Nokian ja Ruotsissa Ericsonin kännykkäbusineksen 1990-luvun menestyksen takana oli myös julkisen sektorin panostukset. Eli kuten havaitsemme - kaiken menestyksen takana näyttäisi väijyvän tuo inhoittava sosialistinen suunnitelmaajattelu. Onhan kaikkien kunnon kokoomuslaistenkin tajuttava se että USA:n aseteollisuus ja NASA ovat valtiollisen ohjauksen laitoksia. Ne ovat osa sotilaallista keynesiläisyyttä. Vapaalla markkinataloudella ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Olet varmaan oikeassa - mutta vain, jos menestys mitataan vain rahalla ja asemilla. Minkä tahansa asian kaupallistamiseen vaaditaan suunnitelma-ajattelua.

Vapaa markkinatalous on vain vapautta toimia markkinoilla julkisen sektorin asettamien sääntöjen puitteissa. Mutta "julkisen sektorin panostukset" eli kasvoton ja isännätön raha tuhoaa tämänkin vapauden. Yksityinen raha luo laatua, julkinen raha korkeintaan määrää.

Käyttäjän niklaskoskimies kuva

iPhone, iPod, iPad... Apple on ainoa yhtiö, jota asiakkaat ja kuluttajat todella fanittavat. Tuotteen huono saatavuus käännetään suureksi haluttavuudeksi. Huonotoiminen antenni saadaan toimimaan opastamalla pitämään puhelinta "in the apple way". Jopa ollaan ylpeitä siitä, että yhtiön voitto per puhelin on moninkertainen verrattuna kilpailijoihin - itse pitäisin sitä vain korkeana hintana.

Innovaatiolla on aina kaksi ulottuvuutta: markkinat ja teknologia. Muuten ne ovat vain keksintöjä.

Suomessa on hyviä selittelijöitä ja jopa ihan hyviä keksijöitä (vrt. patentit per kapita), mutta markkinoinnissa olemme (keskimäärin) surkeita. Sillä mikä muu kuin hyvä markkinointi selittää epähaluttavat piirteet söpöiksi ominaisuuksiksi.

Jos yrittäjä laittaa pillit pussiin ensimmäisestä tuhannesta, jotka keksivät jotain vikaa siitä, mitä on intohimolla tehnyt, ei ole todellinen yrittäjä. Todennäköisesti vain myyntipuhe on väärä.

Täytyy keskittyä tekemiseen eikä valittamiseen.

Käyttäjän Aapok kuva

Loistavaa taas kerran, Tuomas.

Jobsin yli 300 patentin voimaa voi hyvin verrata vaikka Gatesin muutamaan hassuun. Apple ja Jobs etunenässä on ollut globaalisti merkittävin innovaattori tavallisen ihmisen jokapäiväisen infotarpeen suhteen, toisin kuin Mikkisofta, jonka viimeiset 20 vuotta on kulunut Applen käyttöliittymän kopioimiseen ja Office-paketista kerättyyn suhteettomaan voittoon.

Nimim. Apple-fani vasta 1 v., mutta sitäkin suuremmalla volyymillä.

"Nimim. Apple-fani vasta 1 v., mutta sitäkin suuremmalla volyymillä."

Tuollaista uskonnollista fanatismia täytyy suorastaan ihailla. Viimeksi Suomessa sitä ilmeni taistolaisnuorissa.

Käyttäjän Aapok kuva

Ei kai vaan taskussasi ole yhä nokialainen...?

> "Jobsin yli 300 patentin voimaa voi hyvin verrata vaikka Gatesin
> muutamaan hassuun."

Kansallisen integriteetin säilyttämiseksi ja aikakirjoihin muistiin merkitsemisen tiedoksi, tilastot kuitenkin tietävät kertoa patenttien lukumääristä erilaista tietoa:

http://www.ificlaims.com/news/top-patents.html
1. IBM 5.896 myönnettyä patenttia
2. Samsung 4.551 myönnettyä patenttia
3. Microsoft 3.094 myönnettyä patenttia
....
46. Apple 563 myönnettyä patenttia

Microsoft on perustettu 1975 ja Apple 1976, vain vuosi väliä, silti firmojen patenttien lukumäärässä 8-kertainen ero. Parhaillaankin Samsung ja Apple ovat lakituvassa, Samsung väittää Applen rikkoneen useita patenttejaan.

Steve Jobs ei ehkä loppujen lopuksi ollut kuitenkaan se kaikkein terävin keksintöjen tekijä. Vaan parhaimmillaan taisi olla jo olemassa olevien keksintöjen onnistuneena kaupallistajana.

Tuota hommaansa tehdessä taas meni Applella ja Jobsilla omat ja naapurin jauhopussit hyvin usein sekaisin. Naapurin tekemiä jauhoja väitettiin omiksi ja koetettiin kahmia itselle usean vuosikymmenen aikana.

Käyttäjän Aapok kuva

Applen markkina-arvo USD350bn vs. Mikkisofta USD220bn. Siinä tärkeimmät luvut.

Pelkkä patenttisalkun koko ei kerro mitään siitä, onko noilla mitään taloudellista arvoa. Mikkisoftan tapauksessahan kyseessä on nimenomaan 20 v sitten tehtyjen innovaatioiden rahastaminen, sillä oma tuotekehitys on tyssännyt jo ajat sitten. Silloinhan iso patenttisalkku on tosin omiaan jarruttamaan muiden ihmisten innovaatioita, jossa Mikkisofta onkin kunnostutunut varsin mallikkaasti.

Luettelossasi on uusien patenttien määrä vuodelta 2010. Googlen patenttihaun mukaan Microsoftilta löytyy n. 40000 patenttia, "Apple Inc":iltä n. 27900 patenttia. Nokialla on sen mukaan n. 29500 patenttia, vaikka se on ollut olemassa yli sata vuotta ennen Applea ja Microsoftia. Pelkästään Steve Jobsin nimiin kirjattuja patentteja on n. 1600 kpl.

Miten pihalla voi ihminen olla..tämä Kansikas..
Et ilmeisesti tiedä mitään alasta joten olisiko parempi olla hiljaa?
Tuo patentti-heitto oli nolo..

Kuten pitkän linjan Mac-käyttäjä Jason Cross joitain vuosia sitten kirjoitti kiitetyssä ja kiistellyssä kolumnissaan: pahinta Maceissä (ja Applessa ylipäänsä) ovat Apple-fanit. Taitaa pitää edelleen kutinsa.

Harva itseasiassa miettii sitä miten vähäinen painoarvo Apple-yhtiöllä on työasemakäyttöjärjestelmistä. Kun näitä asioita peilataan havaitaan muitakin mielenkiintoisia asioita:

Työasemakäyttöjärjestelmät: MacOS - n. 4% (Windows n. 90%)
Älypuhelimet: IPhone - n. 25% (Android/Linux n. 50%)
Tabletit: IPad - n. 75% mutta osuus on selvässä laskussa ja vuonna 2012 Android ja muut Linuxit ohittavat jo sen.

Serverit: Applen OS:n osuus promilleluokkaa jos sitäkään (Linux 60-65%)
Supertietokoneet: Applella ei ainuttakaan 500 parhaimman joukossa, joissa Linuxilla yli 90%:n osuus.

Ts. hypetyksestä huolimatta Applen todellinen painoarvo tietokoneissa ja älypuhelimissa on aika vaatimaton. Tabletit ovat ainoat jossa se on toistaiseksi selvä markkinajohtaja mutta - kuten jo mainitsin - menettää markkinajohtajuuden ensi vuonna (Gartner ja Digitimes analyysit).

Tuomas Enbuske monien muiden mediatoimittajien kanssa on antanut kusta itseään silmään. Applen tarkoitus on ottaa itselleen marginaalinen faniryhmä jolta nyysitään sitten rahat viimeisen päälle. Apple-faneja voidaan verrata scientologien uhreihin.

Käyttäjän Aapok kuva

Mites Matias nuo winukkapäivitykset ja yhteensopivuusongelmat viime aikoina...?

En ole käyttänyt Winukkaa enää neljään vuoteen. Kaikki käyttämäni softa on nykyisin ilmasta. Siis ilmaista. Vain idiootti maksaa käyttöjärjestelmistä ja perussovellusohjelmista.

Käyttäjän Aapok kuva

Minusta taas kannattaa maksaa nimenomaan käyttökokemuksesta ja mukavista laitteista. Sisällöstä ja ohjelmista minä sen sijaan en maksa mitään, sillä niitä saa ilmaiseksikin.

Ilman Apple II:sta IBM:llä ei olisi tullut motiivia kehittää IBM-PC:tään, eikä Commodorella 64:staan. Ilman IBM-PC:tä ei olisi sen klooneja, eikä MS-DOS:ia ja Windowsia.
Jos ei Steve Jobs olisi tilannut kaveriltaan Bill Gatesilta Microsoftin BASIC:ia Apple II -koneeseen, ei Microsoft olisi saanut IBM:llekään myytyä BASIC:iaan ja DOS:iaan.
Ilman Applen kehitystyötä LisaWorksin ja Macintoshin parissa ei Microsoftilla olisi ollut esikuvaa kehittää Windowsia, eikä graafiset käyttöliittymät olisi välttämättä yleistyneet ollenkaan tai ainakaan siinä muodossa kuin ne nyt tunnemme.
Ilman Steven potkuja Applelta, hän ei olisi perustanut NeXT:iä ja johtanut NeXTStep:in kehitystyötä. Seurauksena webiä ei välttämättä olisi keksitty tai sen sijaan olisi jotain aivan muuta.
Sama pätee lukuisiin muihinkin sovelluksiin, joita nykyisin pidämme itsestäänselvyyksinä.
Jos ei kellään ole munaa toteuttaa uutta ja erilaista, niin ei kellään ole moista esikuvaa kopioitavakseenkaan. Ilman Applea maailma, etenkin tietoyhteiskunta olisi täysin erilainen. En väitä että huonompi tai parempi, mutta jotain aivan muuta kuin millaisena sen nykyisin tunnemme.

On oikeastaan havaittavissa selvä ilmiö: Steve Jobs ja Apple on suomalaisen kokoomuslaisen liberaalin porukan märkä uni. Juuri tuo porukka ehkä kaikkein selkeimmin on omaksunut sen virheellisen ajattelun jonka mukaan "ilmaista lounasta ei ole". Tätä Jobsin tapaiset hyeenat ovat käyttäneet surutta hyväkseen.

Tosiasiassa kautta maailmanhistorian eräät parhaimmat keksinnöt ja asiat on tehty talkootyönä, vapaaehtoisesti.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Kokoomuksen liberaalit ovat jo matkalla Edistyspuolueeseen ; )

Apple on tuskin kehittänyt yhtään varsinaista teknistä uutuutta vaan sen vahvuus on ollut asiakaskokemuksen korostamisessa. Macintoshissa oli 80-luvun puolivälisssä vaaleapohjainen näyttö, roskakori ikonina ja hiiri, kaikki ominaisuuksia jotka olivat jo olemassa mutta vasta Apple teki näistä kuluttajakokemuksen pakkausta myöten: Macin pakkaus oli valkopohjaisella laadukkaan oloisella painatuksella varustettu ensi luokan pahvista valmistettu laatikko, mistä Mac pullahti käytännössä valmiina käyttöön ilman asetuksia.

Tuon ajan AT PC:t olivat tehokkaampia ja halvempia mutta Mac oli halutumpi.

Tuntuuko tutulta, jos vertaa Nokiaa ja iPhonea?

Nokia oli PC-alueella edistyksellinen kehittäessään MikroMikko 2:ta Intelin 186 -prosessorille. Nokian epäonneksi tämä prosessori jäi välimalliksi ja AT kehitettiin lähes samanlaiselle 286 -prosessorille, joten MikroMikko ei ollut yhteensopiva.

Mackiä ei olisi voitu kehittää Suomessa. Tämä ei johtunut tiedon puutteesta vaan markkinoiden pienuudesta, Apple lähti liikkeelle harrastajien erityiskäytöstä mihin Suomen tai edes Euroopan markkinat eivät olisi 1970 -luvun lopulla riittäneet. Ensimmäinen varsinainen kaupallinen menestys Mac tuli markkinoille 1984.

Steve Jobsin suuruus liikemiehenä on nimenomaan käyttäjäkokemuksen korostamisessa ja tinkimättömyydessä: on käytettävä kalliimpaa vaaleapohjaista näyttöä tai hienompaa pakkausmateriaalia jos siltä tuntuu.

Jos Nokiastakin löytyisi yksi oikea ekonomi juristien ja pankkiirien lisäksi niin insinöörien tuotteille voisi löytyä asiakaspintaa. Ehkä Aalto näitä synnyttää.

Jobs oli adoptiolapsi ja joutui kysymään identiteettinsä perään ja todistamaan itselleen omaa merkitystään. Koska Jobs oli ikätoveri, hänen lähtönsä tuntuu haikealta - tässähän nyt Apple G5:lla kirjoittelen, tehoja on enemmän kuin vanhassa mainframessa niin kauan kuin raameissa henki pihisee.

Kaikille niille jotka yhä kuvittelevat että Jobs oli jeesus maanpäällä on syytä tutustua siihen mitä Jobs itse totesi mm. patenteista:

"We Have Been Shameless About Stealing But Will Sue You If You Steal!"

"We have always been shameless about stealing great ideas."

http://www.youtube.com/watch?v=CW0DUg63lqU&feature=player_embedded

Steve Jobs: Good artists copy great artists steal.

Steve Jobs siis itse totesi: "OLEMME OLLEET HÄPEÄMÄTTÖMIÄ VARASTAESSAMME HYVIÄ IDEOITA".

Niin että se siitä suuresta innovaattorista. Samanlainen varas kuin 1800-luvun amerikkalaiset rosvoparoonitkin. Ei yhtään sen kummempi.

Käyttäjän jounisnellman kuva

No jos Jobs oli rosvoparooni, mikä on Jorma Ollila? Miksi on niin tärkeää pilkata Jobsin elämäntyötä? Mikään ei oo taaskaan mitään - mutta onhan perjantai : D

Voitko kertoa, keitä lahjakkaita ihmisiä vainotaan Euroopassa? Vai heitätkö tällaisia sanoja vaan sen kummemmin ajattelematta ilmaan? Maailmassa, jossa ihmisiä myös oikeasti vainotaan? Päätetäänkö Suomessa oikeasti tehtaiden sijainnista poliittisesti? Miten on mahdollista, että kuvaamasi Neuvostoliiton kaltainen sorto-Suomi on voinut synnyttää Nokian? Ja eikö teknologiateollisuuden valtaosa olekaan pääkaupunkiseudulla, minne ilmeisesti haluaisit, että kaikki ihmiset sijoitettaisiin, että olisi mahdollisimman "luova yksikkö". Miksi oikeastaan halveksit kehä III:n ulkopuolista Suomea niin paljon, eihän sinne tarvitse pääkaupunkilaisen mennä?

Jos ihminen on sisäistänyt markkinaliberalistisen suhtautumistavan toisiin ihmisiin, kuten sinä ainakin kirjoitustesi perusteella, on hänen täytynyt hiljentää sosiaalinen omatuntonsa. Siinä henkilön tulee kieltää ihmiselle luonnollisesta empatiasta kumpuava ajatus heikompien auttamisesta, ja yrittää todistaa itselleen, että heitä ei saa auttaa. Ideologiaan kuuluu ajatus, että kaikilla on mahdollisuus, mutta toisaalta mitään ei tule tehdä, että kaikilla olisi yhtä hyvä mahdollisuus. Järjestelmä oikeuttaa silmää räpäyttämättä ihmisten epätasaiset lähtökohdat, ja itseasiassa kieltää koko sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden käsitteen. Näin on mmm. USA:ssa. Epäinhimillisiä hallintoja on kovasti kritisoitu maailmalla yleensä, tämän lisäksi halveksut yhteiskunnallista keskusteluakin kirjoituksessasi. Kannatatko demokratiaa yleensäkään? Ovatko demokratiapuheet vain köyhien valittamista, kun eivät pysty parempaan?

Apple-leikkikalut ja niiden "vallankumous" ovat tarkoitettu ihmisille, joiden perustarpeet (ruoka, terveydenhoito, vaatteet, asunto jne. sekä muutamat muut perusasiat) ovat jollain säällisellä tasolla. Näin ei ole sinun ihannoimassasi USA:ssa, jossa köyhyys kasvaa valtavaa vauhtia. Mutta sehän ei sinunlaista ihmistä kiinnosta, unohdin.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Vielä 1980-luvulla sorto-Suomi oli osasyyllinen varsin lähellä tapahtuneeseen Puolan kansanmurhaan keskitysleireineen ja kidutuksineen. Nokiaa sorto-Suomi ei luonut, vaan ihmiset, jotka tekivät sen eteen kovasti töitä.

Lopeta tuo ämmämäinen valitus ja kehitä itsellesi oikea sosiaalinen omatunto. Siihen kuuluu toisen ihmisen mielipiteiden kunnioittaminen.

Käyttäjän farrier kuva

Enbusken suorittama ylistys on suorastaan liikuttavaa. Totuus on, että niin Apple kuin muutkin firmat varastavat yhtään häpeilemättä ideoita toisiltaan, sillä se tulee halvemmaksi kuin oman keksiminen. Apple esimerkiksi varasti hiiren idean Xeroxin Palo Alton tutkimuskeskuksesta, missä se kehitettiin. Toki fiblu on tehnyt paljon hyvääkin, mutta toisaalta sen tuotteissa on samanlaista protektionismia kuin mikkisoftankin, täysin avoimia ei ole kuin avoimen lähdekoodin ohjelmistot.

Yksi selkeä ero fiblun tuotteilla kyllä mikkisoftaan nähden on: Ne toimivat.

>Pelkkä patenttisalkun koko ei kerro mitään siitä, onko
>noilla mitään taloudellista arvoa.

Aivan itse kuitenkin otit esille nimenomaan Applen suurena pitämäsi patenttien lukumäärän. Ja niiden lukumääräisen ylivoiman muihin nähden.

Käyttäjän Aapok kuva

Mainitsin lukuja vain Jobsin ja Gatesin nimissä tehdyistä patenteista, en koko yrityksen patenttisalkusta.

Enbuske paljastuu välillä hiukan kiusallisesti aika kritiikittömäksi tyypiksi. Apple on brändi Jobsin legenda osa tuota brändiä. Enbuske kirjoittaa ikään kuin tuo brändi olisi totta.

"Enbuske paljastuu välillä hiukan kiusallisesti aika kritiikittömäksi tyypiksi."

Näin on. Mitä ilmeisemmin Tuomas Enbuskelle on tavattoman helppo nähdä jälkikäteen esim. taistolaisuuden ja feminismin latteudet ja tolkuttomat teesit. Sen sijaan hän itse näyttää vajoavan samaan sumeaan laumahenkiseen ajatteluun jostakin aikamme ikonista, kuten nyt vaikkapa Steve Jobsista.

Osasyy tässä on tietysti se, että media- ja kulttuuriväen keskuudessa on keskimääräistä enemmän Mac-ihmisiä, joilla on se lapsellinen käsitys että Apple olisi muka todellinen vaihtoehto Microsoftille. Onhan se tietysti jos lähtökohtana on se kumman firman tuotteista joudut pulittamaan eniten rahaa.

Todellinen suuri vedenjakaja softan suhteen on tietysti se onko kyseessä suljetun koodin vai avoimen koodin ohjelmisto. Suljetun koodin ystävät ovat niitä jotka uskovat aivan vakavissaan että "ilmaista lounasta ei ole". Todellisuudessa väite on täyttä roskaa. Uimahallissa käynti, bussilla ajaminen kaupungeissa sekä terveyskeskuksessa asiointi on lähes täysin ilmaista. Palvelu on useimmiten hyvää ja asiallista.

IT-maailmassa on samanlaisia asioita: suurin osa täysin hyvälaatuisista ohjelmistoista on aivan ilmaisia. Pidän ihmistä joka maksaa esim. käyttöjärjestelmästä omassa peruspc:ssä selvää rahaa suorastaan hölmönä. Samoin kuin tietoturvaohjelmista. Jos käyttöjärjestelmä tarvitsee tuekseen kolmannen osapuolen tietoturvaohjelman on se silloin osoittanut surkeutensa. Sellaisia ei pitäisi päästää edes kaupan hyllyille myytäväksi.

Käyttäjän farrier kuva

"joilla on se lapsellinen käsitys että Apple olisi muka todellinen vaihtoehto Microsoftille"

Miksei olisi? Kalliimpi kyllä, mutta käyttöjärjestelmä on paljon parempi, samoin toimivuus, yhteensopivuus eri laitteiden välillä, tietoturva ja luotettavuus. Toki fiblun tuotteissa on myös fiboja, kuten iphonen lasin rikkoutuminen pakkasessa osoittaa. Protektionismia on myös, muttei samanlaista kilpailijoiden huijaamista kuin mikkisoftalla, tyyliin "embrace, extend, expunge". Nokia on seuraava tämän tempun uhri.

"Suljetun koodin ystävät ovat niitä jotka uskovat aivan vakavissaan että "ilmaista lounasta ei ole". Todellisuudessa väite on täyttä roskaa. Uimahallissa käynti, bussilla ajaminen kaupungeissa sekä terveyskeskuksessa asiointi on lähes täysin ilmaista."

Uimahallissa käynti, bussilla ajaminen kaupungeissa ja terveyskeskuksessa käynti ei suinkaan ole mitenkään ilmaista, vaan niitä tuetaan verovaroin. Näennäisen halpoja ne ovat, todellisuudessa aivan helvetin kalliita. Avoin koodi eroaa näistä siinä, että sitä ei verovaroin tueta.

"Jos käyttöjärjestelmä tarvitsee tuekseen kolmannen osapuolen tietoturvaohjelman on se silloin osoittanut surkeutensa. Sellaisia ei pitäisi päästää edes kaupan hyllyille myytäväksi."

Ei vastaväitteitä. Minusta mikkisoftan tuotteista ei pitäisi maksaa senttiäkään, sen verran höttöä ne ovat. Lisäksi niiden lisenssisopimus on todella kohtuuton. Jos käyttöjärjestelmän virhetoiminta aiheuttaa vaikkapa kuolemantapauksen, niin mikkisofta maksaa korvauksena korkeintaan ohjelmiston lisenssihinnan.

Miksei Henry Ford saanut tällaista palvontaa osakseen? Hänen yrityksensä mullisti enemmän ihmisten elämänmenoa kuin Apple.

Sanoppa muuta. Kaiken lisäksi Henry Fordin sanotaan yhtiön palkkapolitiikallaan luoneen jopa amerikkalaisen työssäkäyvän duunarien keskiluokan. Ford-yhtiö maksoi sen verran hyvää palkkaa tehtaissaan että duunareilla oli varaa ostaa T-mallin Ford tai joku muu auto + muita kodinkoneita. Muut tehtaat seurasivat perässä. Näin luotiin se hyvä USA, jota nyt monet mm. Detroitin alueella kaiholla muistelevat.

Jobsin Apple sen sijaan on tuon tuostakin jäänyt kiinni siitä, että yhtiö teetättää ulkomailla kokoonpanotehtailla komponentteja hilavitkuttimiinsa olosuhteissa jotka ovat aika ankeat ja jossa maksettavat palkat ovat hyvin surkeita. Mutta eipä hän luo minnekkään Indonesiaan tai Intiaan mitään uutta duunarien keskiluokkaakaan. Niinpä sikäläiset duunarit tulevatkin ostamaan lapsilleen todennäköisemmin näitä intialaisia halpamallitabletteja kuin IPadeja.

Näin Apple omalla politiikallaan tavallaa on alkanut jo kaivaa itselleen hautaa. Se tulee olemaan jatkossakin länsimaiden jetsetporukkojen leikkikalujen valmistaja ja markkinoija.

Käyttäjän jaakkotuononen kuva

Juuri näin Tuomas. Viime yönä kuuntelin Areenasta ohjelmasi: http://areena.yle.fi/audio/1316071172093. Pitäisikö seksin osto kieltää. Herätti todella ajatuksia. Olemmeko menossa femareiden totalitarismiin? Kuten ohjelmassassi sanoit, mitä ihmettä se kenellekään kuuluu, jos kaksi (aikuista) ihmistä sopii keskenään seksistä? Sehän on kansalaisvapauksien rajoittamista, jos toisesta osapuolesta tehdään rikollinen ja toisesta uhri. Ohjelmassa esiintyneen seksityöläisen kommentit olivat todella vakuuttavia, mutta toisen moralisti-uskovaisen-feministin suorastaan naurettavia. Ainakin, jos ymmärtää sarkasmia :)

Tähän innovatiivisuuteen on sanottava, miten myös firmojen sisällä on olemassa järjestelmä, joka tehokkaasti rajoittaa uusia innovaatioita. Suunnittelijat ja innovoijat ovat "urajohtajien" mielestä joskus "liian" innovatiivisia ja heidät pitää hiljentää.

Jos suunnittelijalla ei ole "poliittista" vaistoa, niin hyvin pian on ulkona - on kokemusta. Poliittisella vaistolla tarkoitan kykyä ja tahtoa nuolla esimiehen persettä. Totta kai johtajan pitää saada siivu suunnittelijan ideoista ja työstä. Tämä ainakin isoissa yrityksissä. Olenko oikeassa?

Itse kun toimin vuoteen 2001 eräässä isossa yrityksessä järjestelmäsuunnittelutehtävissä, niin minua huvitti, kun esimieheni eivät ymmärtäneet mitään niistä tietojärjestelmistä joista he olivat vastuussa. No, olihan minulla itsellänikin päällikön titteli, mutta ei valtaa oikeasti päättää mistään millä oli merkitystä. Eipä se ole ihme jos VR:n järjestelmät tökkii.

Ihan sama asia kaikissa valtion yrityksissä. Asiantuntijoita ei kuunnella. Järjestelmän toimittajilla on enemmän valtaa, kuin oman firman asiantuntijoilla. Tämä johtuu siitä, kun järjestelmän toimittaja syöttää ja juottaa johtajia, mutta köyhällä suunnittelijalla ei siihen ole varaa - eikä halua.

Kuriositeettina mainittakoon, miten minut erottanut johtaja (joka palkattiin matkailuyrityksestä pari kuukautta aiemmin) määräsi mikrotukihenkilön (voitteko uskoa?) jatkamaan kesken jäänyttä työtäni, jossa olisi pitänyt ymmärtää jotain tietokannoista ja sovelluskerroksen ohjelmistoista (silloin oli Oraclen Sql ja Visual Basic). No, eihän siitä tietenkään mitään tullut (pikkulinnut tämän minulle kertoivat, siis entiset työtoverini).

Jos johtaja ei ymmärrä, mikä ero on koodarilla, tietokantasuunnittelijalla ja järjestelmäsuunnittelijalla suhteessa mikrotukeen, niin halloo?? Mutta näinhän se on suurimmassa osassa suomalaisissa firmoissa. Mutta olenhan mä tämän saman asian nähnyt myös siviilissä. Aina joku kaveri soitaa ja pyytää "tekemään jotain" hänen pc:lleen. Kun mä kuulemma tiedän "tietokoneista". Mitä siihen voi sanoa? En ole ikinä opiskellut mitään koneista, enkä osaa tehdä autollenikaan mitään. Ainoastaan laitan siihen bensaa ja vettä pissapoikaan - ei muuta.

Kun minut oli erotettu, niin entinen työnantajani (kuulemma) palkkasi järjestelmän toimittajalta asiantuntijan tekemään niitä samoja duuneja, joita mä tein puolet halvemmalla aiemmin. Sehän on ihan sama asia, jos jokin kauppaketju määrää sinut maksamaan tyypille, joka tulee sinun kotiisi ja päättää mitä sinun pitää ostaa heidän firmastaan.

Typerät johtajat tekevät firmoilleen miljoonien turhat kulut ja tuhoavat innovatiivisuuden koko yhteiskunnasta. Eläkkeelle vain kaikki "propelipäät". Näin minullekin on sanottu.

Onhan se onni, että jotkut tekevät eivätkä valita. Esimerkiksi monilla Afrikan vapaan kaupan alueilla on todellista työmoraalia havaittavissa, ja Apple kiittää:

http://blog.amnestyusa.org/business/exploitation-in-the-drc-fuels-mining...

Käyttäjän jyrkikasvi kuva

Ah niin totta. Kiitos, tykkäsin.

Valtamedia, Enbuske muiden mukana, on hyvin, hyvin kaukana siitä mitä oikeassa maailmassa todella tapahtuu. Tässä tuore esimerkki. Intialainen Datawind-yhtiö julkaisi kotimarkkinoille (ja vientiin) uuden halpamalli tabletin nimeltään Aakash ("Taivas"). Se on tarkoitettu eteenkin vähävaraisille intialaisnuorille, opiskelijoille, opettajille, koululaisille. Yhtiö kykenee myymään sen kaikille 50 dollarin kappalehintaan. Opiskelijat ja opettajat saavat sen 35 dollarilla.

Kas siinä esimerkkiä trendipelleille siitä mitä oikeassa maailmassa tapahtuu. Ja jos joku ei sitä tiedä, Aakash-talbetin käyttöjärjestelmä perustuu Androidiin. Intialaisfirma aikoo aloittaa maailmalla todellisen hintasodan. Eteenkin kehitysmaissa länsimaiden 500 dollarin tableteilla ei tule olemaan juuri jakoa. Massat tulevat hankkimaan vielä valtavia määriä näitä halpistabletteja.

http://www.thestar.com/news/world/india/article/1065032--india-announces...

Maailma muuttuu ja siinä muutoksessa Apple ei juuri näyttele mitään osaa. Paitsi länsimaiden mediatoimittajien pienissä päissä.

Käyttäjän TimoKytta kuva

Harmi, että taitava visionääri poistui turhan aikaisin. Ilman vaihtoehtolääketieteeseen uskomista olisi luultavasti vaikuttanut vielä monta vuotta enemmän:
http://kauas.asentopaikka.fi/2011/10/06/steve-jobsin-tie/

Kirjoittaa nyt artikkeli Applen historiasta ja innovaatioista mainitsematta mikrotietokoneen keksijää ja yhtiön toista perustajaa Steve Wozniakia.

Ja koska Woz elää, niin ilman mitään ruumiinpalvontaa:
Kiitos 1950-

http://www.woz.org/

Käyttäjän aarnimaa kuva

Tekemiseen keskittyminen jatkuu Foxconnin tehtailla. Suojaverkot poimivat epätoivoisimmat Herra Jobsin orjuuttamat itsemurhan yrittäjät.

Tuotako Enbuske ihailee, sekö on "California dreamin".

Mr. Enbuske ylittää tässä harhaisuudessaan kaikki nk. "toimittajat".

"Toimittajat ovat roskasakkia" (Linus Thorvalds)

I agree.

"Toimittajat ovat roskasakkia" (Linus Thorvalds)

Tuskin Linus aivan väärässä tuossa kommentissaan on vaikka tyypillisellä tavalla kärjistääkin asian.

Linus Torvaldsista tuli mieleeni, että kun olen viimeiset neljä vuotta käyttänyt lähes yksinomaan Linux-ytimeen perustuvia käyttöjärjestelmiä, ja olen ollut niihin todella tyytyväinen (säästän rahaa, järjestelmät vakaita ja turvallisia sekä helppokäyttöisiä) niin minun ei tulisi mieleenkään harrastaa samanlaista henkilöpalvontaa Torvaldsia tai Stallmania kohtaan kuin mitä Jobsia kohtaan on harjoitettu. Ehkäpä se ominaista juuri Linux-käyttäjille, jotka näyttävät ylipäätänsä kyseenalaistavan vallitsevia totuuksia. Myös sen että Torvalds ja Stallman olisivat erehtymättömiä paavit.

Jobsin kuoleman ympärillä pörräävät hännystelijät ovat varma merkki siitä, ettei ihminen muutu koskaan. Aina tulee olemaan varsin suuri joukko ihmisiä jotka ovat alttiita henkilöpalvonnalle sekä suurmiesajattelulle. IT-maailmassa sattuma sanelee monien keksintöjen menestyksen. Monet suosituksi tulleet keksinnöt ovat tulleet usein oheistuotteena jostakin toiseen suuntaan keskittyneestä hankkeesta. Linus Torvalds ei taatusti 1990-luvun alussa lähtenyt kirjoittamaan ensimmäisiä koodirivejä tarkoituksenaan tehdä maailman johtava palvelinten käyttöjärjestelmän ydin. Mutta se siitä oli tuloksena jo 2000-luvun alussa. Nyt tuo ydin on käytössä myös älypuhelimissa, taulutelevisioissa, kodinelektroniikassa, suurimpien pörssien järjestelmissä ja vaikkapa ydinsukellusveneissä.

Näistä, ja muista vastaavista asioista median trendipellet harvoin puhuvat mitään.

"Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka keskittyvät tekemiseen, eivätkä valittamiseen."

Ja kun ne ihmiset tekevät jotain - tuomitset heidät helvettiin. Kannattavat vääriä puolueita ja väärin perustein uskovat vilpittömästi, että Suomi ja Suomen yhteiskuntajärjestelmä on puolustamisen arvoinen.

Ehkä sinä hyvä kirjoittaja kuitenkin edustat periytyvää hyväosaisuutta, joka ei tuntisi oikeutta vaikka se potkisi perseelle.

Koska et ole kokenut köyhyyttä ja puutetta.

Hävettää melkein lukea blogiasi ja typerää ylimielisyyttäsi.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Huh, onneksi olet kokenut köyhyyttä ja puutetta. Muuten olisit varmaan vielä paljon säälittävämpi : D

Käyttäjän Paranova kuva

Olen pettynyt, että TE, Tuomas Enbuske, käytätte yhä terminologiassanne sanaa 'maailma', joka on käsitteetön ilmaus (onneksi maailmassa on, jne...).

Älyllisen tekstintuottamisen virtuoosina, olisin edellyttänyt, että sana 'maailma' olisi jo aikansa elänyt.

Maailma on sanana turhake. On parempi puhua maapallosta, paikasta, joka on konkretiaa.

Jobsin kuolema paljasti taas kerran median toimittajien kritiikittömyyden ja laumasieluisuuden. Niin mitätöntä paikallislehteäkään ei Suomessa tälla viikolla ole ilmestynyt etteikö joku toimittajareppana ole laatinut omaan ylistysmuistopuhetta Jobsille.

Mietitäänpäs taas kerran mikä painoarvo Applella on IT-maailmassa:

-Työasemat: n. 4%
-Älypuhelimet: n. 25%
-Tabletit: 75% (osuus putoamassa lähikuukausina alle 50%:n)
-Serverit: 0%
-Supertietokoneet: 0%

Applen serverit eivät pyöritä sen paremmin maailman pörssejä kuin internetkoneitakaan. Jos kyseessä olisi sellaisen autotehtailijan kuolema, jonka tehdas valmistaa 4% maailman kaikista autoista niin tuskin kukaan viitsisi höyhöttää tuollaisesta miehestä yhtään mitään. Kuoli pois, so what?

Mutta ilmeisesti Apple ja Steve Jobs ovat monille mediatoimittajille eräänlainen uusi uskonto ja uusi jeesus, jonka äärelle kokoonnutaan kynttilät kädessä hartaina päät kallellaan.

Käyttäjän farrier kuva

"-Supertietokoneet: 0%"

Lukumääräisenä prosenttilukuna kyllä, mutta merkittäviä rinnakkaiskoneita niistä kyllä rakenntetaan:

http://www.youtube.com/watch?v=vLujLtgBJC0

http://www.macobserver.com/tmo/article/Five_Apple_Systems_on_Top_500_Sup...

Henkilön- ja brändinpalvonnasta huolimatta fiblu tekee laadukasta tekniikkaa, erityisesti ohjelmistoissa.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Katselin perjantai-illan mittaan muistojani - jotka sain sairastumatta Stendhalin syndroomaan - Euroopan piilaaksosta, renesanssin epookilta.

Sen Jobsit on haudattu samaan paikkaan (Santa Croce).

Mietin, mihin Jobs ja Jorma Ollila haudataan.

Ja kuka on tämän päivän Machiavelli (Nicolò).

Sekä Silicon Valley´a että Santa Crocea varjostaa sama Donatellon puinen, värikylläinen krusifiksi.

Piilaaksossa sitä kutsutaan Teekutsut-liikkeeksi.

Sen 6015-vuotisjuhla on lauantaina 22.10. 2011.
Se perustettiin vuonna 4004 eKr (eaa), lauantaina (sapatti!).

Meillä sen liikkeen yksi teesi on naulattu Kotimaa-lehden numeroon 40, sivulle 15 (Miikka Ruokanen).

Käyttäjän moro kuva

Jumal'auta tätä kapitalistista henkilöpalvontaa.

Jos tämän keskusteluketjun Jobs-faneista olisi kiinni, niin tämän tyypin kuvia maalattaisiin kerrostalojen ulospäin näkyviin,- ja ikkunattomiin seiniin.

Kaveri on kuollut, kuten kuoli torikauppias Lapveteläinenkin tuossa aika-aikaa sitten.

Juuri nyt, nämä Stewe Jobs,- ja torikauppias Lapveteläinen ovat saavuttaneet sen tason, johon me täällä ajallisessakin elämässä pyrimme, eli tasa-arvoisuuteen.

Lapveteläinen, joka ei ollut erityisen hyvä kauppias, saavutti tasa-arvon Jobsin kanssa kuollessaan. Eikö olekin jollain tavalla lohdullista?

Kommunismissa oli tapana maalata johtajien kuvia kerrostalojen seiniin.

Kapitalismissa sama ilmiö toteutetaan näin, kuten Tuomas Enbuske tässä tekee,- internetissä.

Jobsin väitetään olleen "vittumainen" mies.
Lapveteläisen sanotaan olleen harvinaisen mukava mies.

Kaksi yrittäjää tässä on esillä.

Enbuske diggaa "vittumaista" Jobsia,- ja minä mukavaa Lapveteläistä.

Viis, tietokoneista,- tai muusta krääsästä.
Onnellisuutta osattiin löytää Lapveteläisenkin arvomaailmasta entisinä aikoina.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Markkinatalous on vuorovaikutusta, kommunismi pakkovaltaa.

Ostin minäkin aikanaan Nevski prospektilta ison pinon Leninin, Brezhnevin ja muiden työn sankareiden kuvia. Olisiko Lenin ollut mukavampi mies, jos hänen veljeään ei olisi teloitettu terroristina? Mene ja tiedä.

Enbusken ylistyslaulussa kaikkein pahin virhe oli olla mainitsematta sitä, että Steve Jobs oli todellisuudessa patenttitrolli, mies joka tosiasiassa varasti toisten keksintöjä mutta oli äärimmäisen innokas haastamaan eteenkin pieniä yrityksiä oikeuteen patenttirikkomuksista. Läheskään kaikki uhkaukset eivät perustuneet edes tosiasiohin, mutta pienet firmat tiesivät että oikeusprosessi Applea vastaan olisi ollut niille tuhoisan pitkä ja kallis. Se olisi todellisuudessa pakottanut ne luopumaan suuresta osasta liiketoimintaa. Näin Jobs mafiapomon tapaan keräsi "suojelumaksua" pikkuliikemiehiltä.

Ja siis tällaista "suurmiestä" Enbuske palvoo.

Kun kansainvälinen vauraus keskittyy 1% käsiin ja kietoutuu supervallan sotateolliseen kompleksiin, niin sitä kutsutaan pikemminkin fasismiksi kuin kapitalismiksi. Fasismille on myös tyypillistä henkilöpalvonta, jonka korostuminen kertoo kapitalismin kriisistä. Jobsin palvominen tai ylenpalttinen irrationaalinen ihailu on siis enemmäkin fasismin kuin kapitalismin piirre. Kapitalismi ei ylläpidä henkilökultteja, vain ahkeruuden ja vapauden paatoksen.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Fasismia tai yhtä lailla vanhaa kunnon kommunismia on myös vaurauden, yksilöllisyyden ja niistä muistuttavan Jobsin kitkerä dissaus.

Ts. patenttitrollaus jota Jobs harrasti on siis osa "yksilöllisyyttä"? Tuollainen sinun sumea logiikkasi tuo mieleen George Orwellin.

Käyttäjän jounisnellman kuva

En minä tuota lelukauppiasta rakastanut enkä käytä hänen lelujaan. Nimi on jäänyt vuosien saatossa mieleen lähinnä hänen LSD-sekoiluistaan. Kansainvälinen patenttipeli on puhdasta kiristystä, olen ollut siinä mukana.

Hän jää silti historiaan miehenä, joka tuhosi Nokian. Siitä hyvästä hänelle pitäisi rakentaa pyramidi.

Jobs osasi markkinoinnin, muttei tekniikkaa. Eli, hän varasti osaamisen muilta ja osasi myydä keskinkertaista paskaa kalliilla. Minä en tuollaista helppoheikkiä paljoakaan suitsuttaisi.

Jobs aloitti IT-uransa peliohjelmoijana Atarilla. Tekniikan osaamisen lisäksi hän ymmärsi myös, mitä tekniikka mahdollistaa ja mihin suuntaan tekniikkaa kannattaa kehittää. Se oli merkittävä etu verrattuna muihin sukupolvensa johtajiin. Jobsin esiintymistaidotkin kumpuavat siitä itsevarmuudesta, että hän tunsi perinpohjaisesti tuotteensa teknisesti. Apple on teknologialähtöinen yritys, mutta tekniset ratkaisut kehitetään ihmisen lähtökohdista. Ei niin päin, että kehitetään ensin teknologia ja mietitään vasta sitten mihin sitä voisi soveltaa. Teknologian osa-alueita ovat myös teollinen design ja käytettävyys, joilla kruunataan kokonaisuus.

Patentit ovat suurpääoman paras kilpailuvaltti pieniä ja ketteriä innovaattoriyrityksiä vastaan. Muutenkin Applen patentit ovat aivan vitsejä verrattuna muiden matkapuhelinvalmistajien teknologiapatentteihin, kuten taannoiset patentit dynaamisista ikoneista ja itse katkaisevista laturikytkimistä (alkuperäinen keksintö lienee lampunkatkaisija?). Ne eivät ole tietyn mittapuun mukaan oikeita keksintöjä, vaan muiden kehittämien teknologoiden soveltamista ihan samalla tavalla kuin normaalissa elektroniikkateollisuudessa sovelletaan teknologioita. Miksi Apple sitten tehtailee tällaisia patentteja? Ilmeisesti takana on pelko jäädä housut nilkoissa kiinni siitä, että iPhonessa kaikki on kopioitu kilpailijoilta. Tästä kielii myös Applen poikkeuksellisen nopea kyky tuoda markkinoille tuotteita uusissa kategorioissa (iPhone oli puolessa vuodessa markkinoilla siitä, kun ensimmäiset huhut luurista kantautuivat) ja poikkeuksellisen rajut ja osin lainvastaiset vaitiolosopimukset(tolkuttomat vahingonkorvaussitoumukset, joilla työntekijöitä hallitaan). Jokainen tuotekehittäjä tietää, ettei luuria polkaista noin vain markkinoille, ellei osteta koko pakettia alihankintana toiselta toimittajalta. Suljettujen ohjelmistojen etu tuotekehityksen kannalta toki on se, ettei kukaan pääse kovin helpolla toteamaan näitä kopiointitapauksia (eikö Applekin tosin pyöritä MacOSX:ää [OBSD?] alustalla, joka edellyttää avoimuutta?). Toisaalta tunnetut sopimukset Yhdysvaltain viranomaisten ja yhdysvaltalaisten ohjelmistokehittäjien välillä takaavat sen, että näissä käyttöjärjestelmissä on takaportteja, jotka tekevät niiden käytön esimerkiksi valtion tai suuryritysten hallinnossa mahdottomaksi. Ainoa tietoturvallisuudelle myönteinen asia tässä järjestelmässä on se, ettei alustalle saa business-ohjelmistoja, ellei graafisen alan ohjelmistoja oteta lukuun. Meillä riittää kuitenkin aina näitä oman polkunsa kulkijoita, jotka kehuvat käyttävänsä juuri tällaista teknologiaa tietohallinnon toiveista riippumatta. Näkyvimpänä esimerkkinä muuan kansanedustaja ja entinen yleisradiopäällikkö Helsingin Sanomien sivuilla. Hohhoijaa...toivottavasti nämä muut eivät kerro sille mitään tärkeitä asioita, sillä muutenhan niistä tietää koko muu maailma parin päivän kuluessa.

Käyttäjän antsu kuva

Olen töissä yrityksessä jossa meidän pitää tietää patentoidut ratkaisut. Silti lähes joka viikko firman tiedotuslistalle tulee uusia huomautuksia siitä, että "ottakaapas huomioon, että xxx.xxxx.xx kodinpätkä on jonkin yrityksen patentoima. Tässä ollaan pian siinä tilassa, että kaikki modulit on käytetty ja uusia ei saa aikaan, kun patentti estää sen käytön tai siitä joutuisi maksamaan lopputuotteessa. Patentin haltija saattaa myös kieltää sen käytön, vain siksi, että siitä saattaa tulevaisuudessa olla heille haittaa. Kiusanteko on tullut myös huomioon, sillä mm.IBM omistaa paentteja myös termeihin, joita ei saa käyttää ilman lupaa tai maksua markkinoinnissa ja lopputuotteen ohjeissa. Patentointi koskee myös sanoja ja sanontoja joilla voisi ohjata näytöllä käyttäjää toimimaan oikein. Sanasta Click on sentään luovuttu ja sen käännöksistä. Näin voi käyttää vapaasti sanaa -klikkaa- ohjeissa ja pomppuikunoissa.

Isoilla yrityksilllä on mahtava patenttisalkku. Aivan sivusta, mutta Harley Davidson mootoripyörän äänikin on yritetty patentoida. Ei onnistunut. Mutta digitaalisessa maailmassa on pakko vain muuttaa hiukan ja ottaa riski. Kenttä on ns. miinoitettu. Onneksi patentit eivät ole Europassa aivan niin yksityiskohtaisia, kuin esim. USA:ssa. Apple yritti estää Samsungin erään puhelinmallin myynnin, koska se muistuttaa liikaa IPhonea. Kun sitä tarkasteli, niin ainoa samankaltaisuus oli musta väri näytön puolella ja ehkä kulmien pyöristys. Kummatkin vain kuvassa, ei käteenotettuna. Tähtäimeen otettu Samsung oli itseasiassa tumman sininen ja kulmien pyöristy oli huomattavasti loivemmat, eli kaaren pituus suurempi. Tuokin tapaus oli ilmeisen tarkoin harkittu julkisuustemppu. Voi olla, että se sovittiin jopa yhdessä. Vanha totuushan on, että ei ole väliä mistä puhutaan, kunhan vain puhutaan ja nimet kirjoitetaan oikein.
Mediamoguli Larry Flynt tuon oivallisesti analysoi.

Media on nyt saatu Applen tukijaksi ja kaikki negattiivinen vaijennetaan tehokkaasti. Kukaan ei enää muista, että nykyisen 4 mallin tullessa sen tärkein ominaiuus pätki, eli kuuluvuus oli todella huono joissain olosuhteissa ja Apple julkaisi korjauksen tähän. Puhelimen tiettyyn kulmaan pitää kulmittain laittaa pitävää teippiä. Teippi piti vielä kiristää tiukasti. Uudessa valmistuserässä ei enää kyseistä vikaa ollut. Työpaikan Apple maanikot teippasivat puhelimiaan, vaikka kukaan ei kyseistä ongelmaa ollut edes huomannut.

Lujassa täytyy olla usko, jos noin kallis puhelin tarvitsee uutena teippiä, ettei se ei löydä katvealueen jälkeen mitään verkkoa uudelleen.
Minä olisin kävellyt huoltoon ja vaatinut asiaan korjauksen. Sitä ei katsottu kuitenkaan valmistusvirheeksi ja takuu ei näin koskenut näitä tunnelin jälkeen uuden käynnistyksen tarvitsevia yksilöitä.

Nokialla tule olemaan näiden älypuhelinten asiakkaiden vakuutelussa kova työ, sillä asiakasuskollisuus alkaa olla jo uskoontulon kaltainen, jota vielä Steve Jobsin liian aikainen kuolema edesauttaa merkittävästi.

Mutta, miksi edes yrittää? Meitä aivan tavallisen luurin tarvitsijoita ja vähävaraisempia riittää. Eikä kaikki juokse jonkun trendin perässä aina kun se muuttuu, vaikka sitä yritettäsiin meihin kaikin mahdollisin tavoin istuttaakin.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

niffelle

Aina kun kuuluen/luen sanat "ketterä" ja "pörinää", muistan erään perussuomalaisen väärän sananvalinnan: aseessani on varmistin ja on syytä tarkistaa, onko se päällä.

Siis touchpadin lukitus.

Käyttäjän vailikjamsa kuva

Aika on niin kummallista ja tilanteet erilaisia. Vuosina 1845-1951 miinanraivaustöissä olleet naiset saavat ilmaiset poliklinikkakäynnit Oulussa.
Tämä tuo ajalle perpektiiviä. 50-luvulla on vielä ollut "sotatoimia" Suomessa.
Kyllä nuo sukupolvet ovat tehneet ihmeitä Suomessa.

Olen jyrkästi eri mieltä Enbusken kanssa. Nimen omaan kännykät pilasivat maailman. Internet viimeistään.

Olisi paljon parempi kun eläisimme lankapuhelimen, kirjepostin ja enintään telefaksin varassa.

Kirjastoon meneminen maksaa vaivan ja saa kunnollista tietoa. Hyvin kirjoitettua eikä mitään soopaa ja mutumössöä.

Kulttuurin rappiosta saamme kiittää Jobsien kaltaisia nörttejä. Nuorison tyhmistyminen, ryhditön, selkärangaton lökäpöksymentaliteetti juontaa juurensa juuri bittinikkareiden pajoista.

Eli oletpa totaalisen väärässä, Tuomas hyvä.

Käyttäjän airajoki kuva

En tykkää Enbusken tavasta laatia "muistokirjoitusta" joka perustuu enemmänkin muiden tahojen haukkumiselle kuin kohteena olevan henkilöön. Tämä tapa tuntuu muuten läpäisevän koko Enbusken "ajattelua".

Jobsin henkilö kestää monta tulkintaa ja tämä oli nyt siitä tylsemmästä päästä. Olisihan Enbuske voinut kirjoittaa Jobsista lähtökohtana se että tämä oli syyrialaisen muslimi-isän adoptioon antama "hylätty" lapsi joka pyrki kompensoimaan varhaista kokemustaan koko elämänsä.
Sitäpaitsi kuinka paljon kannattaa hurrata kapitalismia tilanteessa jossa Amerikassa annetaan senkaltaisia lausuntoja kuten esim. Sachsin kommentit Talouselämässä. Väellä menee siellä päin persettä!!
Onneksi siis Jobs nappasi vähän LSD:tä, haahuili Intiassa ja kävi kalligrafian kurssin. Nuo taisivat olla ne todelliset syyt menestyksen takana.
Ps: olen itsekin viettänyt pidempiä aikoja Kaliforniassa ja se on hienoimpia paikoista. En ole kuitenkaan yhdenkaltaisen menestysuskonnon sokaisema kuten Enbuske.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja