Tuomas Enbuske

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Mun hommat verovähennyskelpoisiksi!

Toimittajalta ostetun työn pitäisi olla verovähennyskelpoista. Toimittaja kertoo tärkeitä juttuja maailmasta – tai, no ainakin maailmasta raitiovaunureittinsä varrella - ja toimittajia pitäisi työllistää paljon enemmän.

Enkä sano tätä nyt pelkästään sen takia, että satun olemaan itsekin toimittaja. Toimittajien työllistymisellä on kerrannaisvaikutuksia – vaimitänenytolikaan – koko kansantaloudelle. Rahaa saanut toimittaja menee illalla baariin rentoutumaan.

Ja sehän työllistää ainakin panimo- ja tupakkateollisuutta. Myös terapeutit ja lääkefirmat työllistyvät stressaantuneista toimittajista. Olen valmis antamaan tästä puolueettoman lausuntoni puoli yhdeksän uutisiin.
 
Suomi on poikkeuksenpoikkeuksenpoikkeuksen maa. Tietyiltä aloilta ostetut palvelut sekä asuntolainan korot saa vähentää verotuksessa.
 
Laina on ihmiskunnan älykkäimpiä keksintöjä. Se on mahdollistanut länsimaiden kehityksen rikkaiksi. Maissa, joissa lainaa ei ole saatavilla, ei ole yleensä saatavilla mitään muutakaan. Sekä Raamattu että Koraani kieltävät koron ottamisen oman heimon jäseneltä ja ovat tässäkin asiassa täysin väärässä. Ennen pankkijärjestelmää ihmiset olivat vieraiden heimojen koronkiskureiden armoilla. Entisajan perintätoimistot pistivät velallisen suohautaan ja veivät kylän neitsyet mukanaan.
 
1970-luvun lopulla Yhdysvaltain demokraatit taas saivat hyväntahtoisen hölmön idean, huonotuloistenkin pitäisi saada lainaa hyvillä ehdoilla. 1977 syntyi laki nimeltä Community reinvestment act. Se oli suoranaista kiristystä; pankit vapautuivat monimutkaisesta säännöstelystä sillä ehdolla, että alkaisivat antaa lainaa köyhille, yleensä mustaihoisille ja latinoille.  Tästä kehkeytyi muutaman vuosikymmenen päästä subprime-lainakriisi. Subprime-laina on talouden siansaksaa ja tarkoittaa suunnilleen ”hyvän alapuolella”, eli suomeksi paskaa. Valtio oli määrännyt pankit antamaan lainaa niille, joilla ei ollut siihen varaa. Pankeille tämä oli melko riskitöntä, koska ne tiesivät valtion tulevan apuun.
 
Idea siitä, että kaikki omistaisivat talonsa kelpasi myös republikaaneille. Heidän avainsanansa oli ”ownership society”, omistusyhteiskunta. 1986 Ronald Reagan sai läpi lakiuudistukset, joilla asuntolainaamista helpotettiin ja vuokra-asumista hankaloitettiin. Sama ideologia valtion tukemasta yksityisomaisuudesta tuli myös Suomeen. Totta kai omistaminen on hyvä idea. Ei ole sattumaa, että taistolaiset rauhoittuvat saatuaan 70-luvulla halpaa asuntolainaa. Ja autoja polttavat Euroopan lähiöiden vuokrakasarmien maahanmuuttajat, eivätkä Yhdysvaltain aasialaiset, jotka omistavat itse kauppansa, pesulansa ja ravintolansa. Hipeillä on yhteisomistuksesta harhaisia ajatuksia.

Parhaiten eron oman ja yhteisen erosta näkee paikoissa, joissa ihminen on muiden näkemättä. Esimerkiksi Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa käy varmasti enemmän vasemmistohenkisiä opiskelijoita kuin itsekkäitä bisnesmiehiä ja silti sen vessat ovat aina kauheassa kunnossa. Vain hullu kuseskelee kotivessansa lattialle samalla tavalla kuin yhteisomistettuun vessaan.
 
Mikä kaikenmaailman vero- ja korkovähennysoikeuksisissa sitten on muka vikana jos ne kerta johtavat yksityisomistukseen? Mukavahan se on saada muutama huntti ekstrarahaa. Ja eikös se ole mahtavaa että sympaattiset siivous- ja rakennusfirmat saavat asiakkaita ja ihmiset kotinsa puhtaiksi?

Mutta kun ne ovat meidän omia rahojamme, jotka on jo kerran otettu meiltä pois korkealla verotuksella. Verovähennyksien kauniina kollektivistisena ideana on ohjata kansalaisia tietynlaiseen käytökseen. Tämä ”oikea” käytös määritellään mielivaltaisesti. Miksi valtion pitäisi ohjata meitä yhtään minnekään, varsinkaan asioihin joista ei voida objektiivisesti sanoa että yksi asia on parempi toista? Jos haluan palkata kotiini trumpetinsoittajan mieluummin kuin siivoojan, se ei kuulu valtiolle pätkän vertaa. Tai jos haluan ostaa pörssiosakkeita enkä asuntoa, senkin pitäisi olla oma asiani.

Antiikin roomalainen puhuja ja poliitikko Cicero sen tiesi, että ”julkisten tehtävien hoidossa on tärkeintä, ettei anna aihetta pienimpäänkään epäilykseen omanvoitonpyynnistä”.  Asuntolainan korkovähennystä ovat olleet julkisuudessa puolustamassa mm. pankkien ja kiinteistönvälittäjien edustajat.Vähän sama kuin kysyisi kolmevuotiaalta pitäisikö hänen syödä karkkia ennen pääateriaa.
 
Suunnitelma on ovela; suuri osa suomalaisista on sidottu rikoskumppaneiksi. Maikkarin uutiset oli tällä viikolla selvittänyt, että suurin osa eduskuntaan pyrkivistä haluaa säilyttää asuntolainan korkovähennysoikeuden. Totta kai haluaa. Kaikki verokikkailumahdollisuudet lisäävät eduskunnan valtaa, koska he säätävät niistä lakeja. Jos ihmiset vaurastuisivat ihan itse - ilman valtion tukia - kansanedustajien olisi hankalampi perustella valtaansa ja myydä saavutuksiaan toreilla.

Kokoomus sanoo kannattavansa markkinataloutta, joten luulisi heidän edes vastustavan tätä hulluutta. Kaikkein eniten valtio tukee juuri kokoomuksen äänestäjien; espoolaisten lääkärien, juristien ja toimitusjohtajien asumista. Heillä on suurimmat asuntolainat, koska heillä on niihin varaa.
 
Miksi asunnot ovat sitten niin kalliita? Koska niiden hinnat eivät määrity markkinatalouden mukaan. Kun lainasta tulee suhteettoman edullista, myös ne joilla ei tavallisesti olisi varaa ostaa asuntoa, ostavat sellaisen. Tämä tietysti nostaa kämppien hintoja. Ja tässä vaiheessa vasemmalla huudetaan lisää valtion tukea, jotta kaikki saisivat omistusasunnon. Ja tämä nostaa hintoja entisestään. Kukaan ei naura matkalla pankkiin, koska suurimmat hyötyjät istuvat jo siellä valmiiksi. Jo kerran pankkikriisin aikana rahoillamme pelastetut pankit saavat  uuden tulonsiirron itselleen.
 
Jos mitään sijoittamisen muotoa ei tuettaisi, osa suomalaisten asuntojen ostamiseen käyttämästä rahasta menisi muualle; uusien yritysten perustamiseen ja firmojen osakkeiden ostamiseen. Tämä kasvattaisi suomalaisten vaurautta paljon enemmän kuin ylihintaisten luukkujen ostaminen.
 
Valtion ei pidä ohjata ihmisten käyttäytymistä yhtään minnekään. Aina kun kravattikaula puhuu televisiossa yhteisestä edusta, hän tarkoittaa omaa etuaan.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Jaakko Tuononen

Juuri näin se menee. Ja asumisen tukipolitiikka on nostanut myös asuntojen vuokrat pilviin. Kun Kela (eli veronmaksajat) kiltisti maksaa isot rahat omistajien taskuihin vuokratuen muodossa. Totta kai se nostaa vuokria. Tästä kärsivät sitten ne, joka maksavat vuokransa itse, he eivät saa kiskurivuokrilleen mitään tukea.

Käyttäjän Masa kuva
Masa Nieminen

Näin se tosiaan menee. Aikoinaan jokainen asui omilla rahoillaan. Nyt ei riitä enää omat eikä varastetut.
Lisäksi varattomille siirtolaisille käytännössä ilmaiseksi annettu asunto on vähävaraiselta kantaväestöltä pois.
Kalasataman romanialueella voi kansallisuus kohta vaihtua.
Onneksi on kuitenkin vaalit (vielä) neljän vuoden välein.

topi haapala

Ymmärtääkseni TE:n palkka- ja sosiaalikulut ovat verovähennyskelpoisia Ylen kirjanpidossa. Onko tässä jokin syvempi, elämää suurempi nyanssi, joka ei auennut minulle?

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Vapaaseen markkinatalouteen haluaisin kommentteja kaikkien puolueiden edustajilta.

Enbusken kirjoitukseen perustuen ja siinä mainittuja esimerkkejä hyödyntäen:

1. Pitäisikö markkinataloutta vapauttaa nykyisestään?

a) kyllä
b) ei
c) Ei kiinnosta nämä asiat, älä äänestä minua.

2. Miksi?

3. Miten?

Juha Kuronen

Naulan kantaan. Mitenhän meidän onkin aivopesty tähän poliittiseen retoriikkaan tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta?

Savu nousee korvista kun kuulee sanat
"hyvinvointiyhteiskunnan talkoot"

Siinä on aika monta virhettä parissa sanassa.

Hyvinvointiyhteiskunta sana pitää korvata sosiaalivaltiolla ja talkoot sanalla pakotus. Eiks talkoot ole vapaaehtoista toimintaa?

Eli kun poliitikko puhuu "hyvinvointiyhteiskunnan talkoista"
hän tarkoittaa "sosiaalivaltion pakkoa"

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ranskassa eräs poliitikko ehdotti ensin verovapautta erään alueen perinteisille pitsinnyplääjille, jotta heidän perinteensä säilyisi. Siitä sitten veronalennukset levisivät syövän tavoin muillekin alueille, ja nykyisin ranskalaisilla toimittajilla on alempi verotus, kuin muilla työntekijöillä.

Korruptio on helppo huomata. Toimittajat kirjoittavat poliitikoista, ja siksi heille oli pakko antaa veronalennus.

Tosin sama peli on voimassa Suomessakin, koska sanomalehdillä on alennettu arvonlisäverokanta, ja lisäksi sanomalehdet saava erilaisia tukia valtiolta.

Vaikuttaako toimittajien alennettu verotus sitten esimerkiksi niin, että vanhoja poliittisia puolueita uhkaavat uudessa nousussa olevat poliittiset ryhmät saavat ennen vaaleja kielteistä kirjoittelua lehtien toimittajilta, on avoin kysymys?

Jani Niemi

"Tosin sama peli on voimassa Suomessakin, koska sanomalehdillä on alennettu arvonlisäverokanta, ja lisäksi sanomalehdet saava erilaisia tukia valtiolta."

..jä tämä on sitäkin ihmeellisempää kun ottaa huomioon, että elämme punavihreässä verohelvetissä nimeltä Suomi. Kuka mittaisi seiskojen, hesareiden ja muiden roskalehtien hiilijalanjäljen?

Mikko Mäenpää

Bravo, Enbuske!! Kerrankin tältä mieheltä järkitekstiä.

Perttu Rytsölä

Hjyyyvä teksti, jälleen kerran.

Tärkeintä oli huomio siitä, että pankkikriisi ei todellakaan johtunut mistään "pankkiirien ahneudesta" vaan poliitikkojen hyväntahtoisuudesta. Lisää aiheesta täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Community_Reinvestmen...

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Vrt. Jätän kahvilassa olkalaukkuni penkille, kun käyn vessassa. Se varastetaan. Syy on minun hyväuskoisuudessani ja huolimattomuudessani, ei varkaan ahneudessa?

Perttu Rytsölä

En nyt kyllä ymmärrä yhtään, miten esittämäsi vertaus osuu yksiin sen kanssa, että pankkeja ohjataan antamaan asuntolainaa ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa sitä takaisin ja luvataan vastata syntyvistä takaisinmaksuongelmista.

Jani Niemi

Kerrankin järkitekstiä ? Enbuskelta en ole vielä huonoa juttua lukenut, ihan selkeästi parasta mitä tämä foruumi tarjoaa.

No nuoleskelu sikseen. Pakko on todeta, että asuntolainojen korkovähennysoikeuden merkitystä liioitellaan keskustelussa aika huvittavasti. Eihän suurella osalla vankan mielipiteen omaavista ole edes kunnon käsitystä mitä se tarkoittaa.. Asuntojen hintavääristymään vaikuttaa lähinnä nykyinen korkotaso. Ja se tekee asiasta pelottavan, korkojen nousu kun tulee vääjäämättä.

siviili tarkkailija

minusta toimittajille pitäisi määrätä roskavero ja iso sellainen. Toimittajat puhuvat ja tekevät niin paljon paskaa että se kuluttaa ihmisten ja yhteiskunnan aikaresursseja. Näinollen jätevero toimitustyössä olisi perusteltu. Viihteestä suurin jäteuutisvero.

Empusken jutun levikki huomioden hänelle ei tulisi tästä isoa laskua, ehkäpä n 50€ lisävero.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Toisaalta ovat talousoppineet laskeneet, että valtio säästää eniten siinä, että ihmiset asuvat omissa asunnoissaan eläkkeellä, eivätkä nosta mitään asumistukea, niin kuin vuokralla asujat.

Lisäksi suomalainen asuntokanta on juuri tullut suureen remonttivaiheeseen, ja kaupunkien elementtitalot täytyy uusia, putkistojen, ulkoseinien, parvekkeiden, kattojen, ikkunoiden, ym. suhteen. Nämä remontit ovat niin kalliita, että usein remonttien hinnalla rakentaisi samalla uuden talon. Ruotsissa onkin talojen purku ja uusien talojen rakentaminen otettu enemmän linjaksi.

Tosiasiassa suomalainen eläkeläinen on kohta melkein yhtä huonossa asemassa, kuin Romaniasta tänne saapunut kerjäläinen riippumatta siitä, omistaako hän asuntonsa vai ei.

Perttu Rytsölä

Mitä tarkoitat sillä, että vuokralla-asujat nostavat asumistukea?

Jaakko Tuononen

Itse asun vuokralla, enkä saa senttiäkään asumistukea. Vuokralla asuminen ei ole arvovalinta, se on olosuhteiden sanelema pakko.

Mitä sitten tulee siihen, että valtio säästäisi, koska ihmisten on pakko iskeä suuri osa tuloistaan seiniin, niin sitä en voi uskoa. Voiko olla valtiontalouden kannalta typerämpää sijoitusmuotoa, kuin asunto?

Pääkaupunkiseudulla asuva nuoripari yleensä hankkii ylihintaisen omistusasunnon, koska vuokra-asuntoja ei ole saatavilla. He ottavat siihen ison pankkilainan vaikkapa 20-vuodeksi. Samalle he sitoutuvat luovuttamaan ison osan tuloistaan tämän lainan maksamiseen. Osin tietysti heitä tukevat myös veronmaksajat, mutta kuitenkin. Miten se auttaa yhteiskuntaa, että heidän tuloistaan menee suuri osa vain seiniin ja pankkien taseisiin? Eikö olisi parempi, että heille jäisi enemmän rahaa kulutukseen, koska SE oikeasti loisi työtä ja yrittäjyyttä.

Oikea sijoitus luo myös työtä, kuten sijoittaminen suomalaisiin yhtiöihin. Asuntoon sijoittamisella ei auteta ketään. Totta kai sitten vanhana voi sillä omistusasunnollaan ryhtyä keinottelemaan tai matkustella. Mutta markkinatalouden dynamiikan kallis asuminen tuhoaa, se luo sosiaalisia ongelmia ja on juuri tukipolitiikan takia epäoikeudenmukainen.

Perttu Rytsölä

Tarkoitat varmaan, että vuokralla-asuminen voi olla jollekin olosuhteiden sanelema pakko?

Eihän se nyt siis missään tapauksessa ole sitä kaikille vuokralla-asujille.

Enni Kulovaara

Älä väitä että kaikki vuokralla asujat saavat asumistukea. Sitä voi muuten saada myös omistusasunnossa elävä.

Ville Sten

"Myös terapeutit ja lääkefirmat työllistyvät stressaantuneista toimittajista."

Saunan taakse vaan ja uutta työtöntä humanistia kehiin. Ei liikene paljoa sympatiaa nykypäivän selkärangattomille propagandaluusereille.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Verovähennykset ovat yhteiskunnan syöpä ja niitä ehdottava poliitikko osoittaa puutteellista kokonaisnäkemystä tai lobbautuvuusalttiutta.

Kukaan ei hallitse vähennysten kokonaisvaikutusta: ongelmiin on puututtava niiden syntypisteessä. Esimerkiksi pienen tulon ongelma johtuu pienestä tulosta eikä siitä mitättömästä verosta mikä tulosta tai sen käytöstä koituu.

Kuinkahan moni muuten käyttää kotitalousvähennystä "siivouspalveluihin"?

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Toimittaja kertoo tärkeitä juttuja maailmasta - tai"

Internet- aikakaudella me kerromme tärkeitä juttuja maailmasta.
Me, olemme siis me,- minä- ja mahdollisesti sinä, mutta sinä laulat edustamasi yhtiön johdon lauluja.

"Enkä sano tätä nyt pelkästään sen takia, että satun olemaan itsekin toimittaja."

Juu, etpä tietenkään, etpä tietenkään...

"Ja sehän työllistää ainakin panimo- ja tupakkateollisuutta. Myös terapeutit ja lääkefirmat työllistyvät stressaantuneista toimittajista."

Olet oikeassa- ja väärässä. Oikeassa panimo- ja tupakkateollisuuteen liittyen, mutta toimittajat ovat marginaalia. Huumoriahan tuo tietysti olikin.
Kun et ikinä ole tehnyt TÖITÄ, niin et tietenkään tiedä, että lääkefirmat- ja lääkärit työllistyvät ylityöllistetyistä työläisistä, johon valkeat kauluksetkin lasken.

"Suomi on poikkeuksenpoikkeuksenpoikkeuksen maa."

Niin, sen saimme kokea, kun luimme eilen identiteetti-toverisi Sampsa Katajan pääsemisen pälkähästä, eli rikokseen ryhtymisestä.

"Sekä Raamattu että Koraani kieltävät koron ottamisen oman heimon jäseneltä ja ovat tässäkin asiassa täysin väärässä."

Kuinka sinä voit noin väittää. Sinä- ja kokoomus/rkp olette väittäneet että korkoa voi ottaa. Älä Tuomas-poika hyvä syytä Pyhiä Kirjoja.

Jos haluan palkata kotiini trumpetinsoittajan mieluummin kuin siivoojan, se ei kuulu valtiolle pätkän vertaa."

Jaha, vai niin. Mutta minulle kuuluu, jos olen seinänaapurisi.
Tuon kohdan mukaan, josta lainaukseni otin,- sen logiikalla voisin soittaa Enbusken ovikelloa,- ja ampua hänet kotiovelleen yksityisoikeuksiin vedoten.

"Kokoomus sanoo kannattavansa markkinataloutta, joten luulisi heidän edes vastustavan tätä hulluutta.

Niinhän ne vastustavatkin, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen. Kokoomushenkiset lahtar...anteeksi porvarit toitottavat sitä kyllä kaikilla vapailla foorumeilla. Mm. täällä.

"Koska niiden hinnat eivät määrity markkinatalouden mukaan."

Tuo on totta. Sama tapahtui sinun, Tuomas-poika opiskelulainojesi kanssa. Nyt on sitten hyvä ilkkua, kun on "sosialistisilla opeilla" opiskeltu.

No, jos isukkisi- ja äitylisi rahoitti, tilanne on vielä irvokkaampi opiskelijoiden tasa-arvon kannalta. Tuota em. sinä kavereittesi kanssa kokoomuksessa kuitenkin kannatatte.

Sinähän olet kokoomuksen/rkp:n tulevien vaalien julkkisehdokas, kuten missit- ja viisujuontajat näissä vaaleissa.
Kyllä sinä helpon rahan haistat, siihen uskon.

"Valtion ei pidä ohjata ihmisten käyttäytymistä yhtään minnekään. Aina kun kravattikaula puhuu televisiossa yhteisestä edusta, hän tarkoittaa omaa etuaan.

"Brr, brr, brr. -Bruttokansantuote."

Tuo ei ollut oma keksimäni, mutta sopi hyvin lainaukseen.
Sanoit hyvin,- paitsi, pitää valtion kyetä edes vähän teitä Sampsoja ohjailemaan muussakin, kuin nyt kokoomuksen ohjaamassa ahneudessa.

Ps. Nyt ei ole mahdollista antaa puoltopisteitä kommenteille.
Olen aina saanut niitä runsaasti, kun olen ollut kriittinen sinua kohtaan arvoisa nuoriherra Tuomas Enbuske.
Se ärsyttää minua, kun pienikin kiitos poistettiin.

Oletko ollut asialla.... Joku on nimittäin taatusti valittanut sellaisen käytännön olemassaolemisesta........joku pörhö,,,,-joku porvaripörhö.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Puoltopisteitäkö kaipaat? Joukossa tyhmyys tiivistyy ; )

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Kuulepas nyt, Joukon ottaminen mukaan tuossa sävyssä, ei ole lainkaan reilua.
Minusta Jouko on hyvä tyyppi....

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Vaarallisempaa on kylläkin se, kun poliitikko ei aja omaa etuaan. Kyseisestä teesistä on vähitellen muodostunut moraalin mittapuu: mikä tahansa politiikka on oikein, kunhan oman edun kytköstä ei ole -- ja näillä ajatuksilla on aloitettu parikin maailmansotaa. Kaatuneet sosialismiyritykset on aina selitetty ihmisen ahneudella ja itsekkyydellä, joka ei taipunut vuodattamaan riittävän paljon verta tavoitteen saavuttamiseksi.

Teemu Pyyluoma

"1970-luvun lopulla Yhdysvaltain demokraatit taas saivat hyväntahtoisen hölmön idean, huonotuloistenkin pitäisi saada lainaa hyvillä ehdoilla. 1977 syntyi laki nimeltä Community reinvestment act. Se oli suoranaista kiristystä; pankit vapautuivat monimutkaisesta säännöstelystä sillä ehdolla, että alkaisivat antaa lainaa köyhille, yleensä mustaihoisille ja latinoille. Tästä kehkeytyi muutaman vuosikymmenen päästä subprime-lainakriisi. Subprime-laina on talouden siansaksaa ja tarkoittaa suunnilleen ”hyvän alapuolella”, eli suomeksi paskaa. Valtio oli määrännyt pankit antamaan lainaa niille, joilla ei ollut siihen varaa. Pankeille tämä oli melko riskitöntä, koska ne tiesivät valtion tulevan apuun."

Ja kaikkea paskaa se Enbuskekin uskoo. Vinkkinä että subprime tarkoittaa surkeaa luottoluokitusta, mikä tarkoittaa että ylipäänsä on saanut lainaa millä sen on kunnolla sössinyt, ja tuo on vähän vaikeaa jos on persaukinen alunperinkin. Subprimessa oli kysymys siitä että myönnettiin maksukykyyn nähden täysin ylimitoutettuja lainoja ihan kaikissa tuloluokissa, ja ilmeisistä syistä isoimmat kuplat teki ihan paremmin ansaitseva keskiluokka. Peruusttellinen johdatus ja historiikki aiheesta mainiosta Calculated Risk blogista, joka muutenkin on aiheeseen liittyen paras lähde, http://www.calculatedriskblog.com/2007/10/hmda-dat...

Käyttäjän tuukkasarvi kuva
Tuukka Sarvi

Erinomainen artikkeli.

"Miksi asunnot ovat sitten niin kalliita? "
Tässä varsinkin pääkaupunkiseudulla subventiopolitiikkaa tärkeämpi seikka on kaavoituksen jäädyttäminen/konservatiivisuus. Grynderit eivät saa rakentaa niin korkealle ja tiheään kuin haluaisivat (vapailla markkinoilla) ja näin ollen maan arvo, joka päällä asuintalo sijaitsee, jakautuu pienemmälle määrälle asuntoja nostaen hintoja. Maan markkina-arvo taas määrittyy pitkälti sijainnin mukaan: siellä missä halutaan asua (lue keskustassa), on maa kallista. Pääkaupunkiseudun hervoton asuntojen hinta signaloi ensi sijassa siitä, että tarjonnan ei anneta vastata kysyntään !

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Varmaan asuntojen ym. hinnanmuodostusta riepoo tuo vähennysoikeuskin mutta olennaisin tekijä hinnanmuodostuksen häiriötilaan on se, että reaalitalous muodostaa taloudesta vain alle 10%, maailmanmitassa ehkä vain pari prosenttia. Loppu on fiktiivistä rahaa, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa.

Nyt kun hinta luonnottomasti muodostuu yli reaalisen arvonsa, tuo ylimenevä osuus revitään lopulta kuitenkin reaalitaloudesta, esim työstä. Näin työn todellinen arvo valuu finanssitalouden höttötaivaalle, jossa sillä ostetaan toista rahaa, jolla kolmatta jne. Maan pinnalle, todellisuuteen jää vain pienen pieni osuus ja valtaosa muuttuu pelimerkeiksi. Tämä kirpaisee pahiten niitä, joiden palkkio vastaa tai on alle työsuorituksensa todellista arvoa. Työn päälle maksettava lisä, jota aika moni meistä nauttii, on rahatalouteen kuuluvaa höttörahaa, joka asuntokuplan varsinaisesti aiheuttaa.

On hyvä muistaa että näissä oloissa varsinaisella työllä ei voi rikastua vaan keinottelemalla, puliveivaamalla ja perimällä. Eli kaikilla muilla tavoilla kuin työllä, vaikka niin uskotellaankin. Ja vaikka useimmat meistä eivät itse aktiivisesti olekaan keplottelemassa itsellemme tuota työn päälle maksettavaa höttöpalkkaa - sen tekevät muut meidän puolestamme. Tietysti suostumme siihen, kuinkas muuten.

Koska rahatalouden fiktiivinen taivas aiheuttaa ennen kaikkia ongelmia vähävaraisille, heidän tukemisekseen on keksitty verovähennykset. Mutta koska tasa-arvon nimissä sen tulee koskea kaikkia - varakkaitakin, jotka eivät sitä tarvitsisi - koko hanke mitätöityy. Aivan samoin kuin alleviivaamalla oppikirjasta kaiken, ei alleviivaa oikeasti mitään.

Monimutkaista? Kyllä, ja niin monimutkaista, että edes valtionhoitajat eivät sitä ymmärrä - tai mikä kauhein ajatus: he tietävät, ja silti toimivat niin kuin toimivat. Valtiaammehan puhuvat meille jatkuvasti ikään kuin koko taloutemme olisi reaalitaloutta, vastoin totuutta siis.

Mikko Nenonen

Enbuskelta taas selkokielinen kirjoitus. Puutun kirjoituksen yhteen teemaan. "Miksi asunnot ovat niin kalliita"...

1) Korkojen vähennysoikeus
2) Kaavoitusmonopoli
3) Sosialidemokratia
4) Järjettömät rakennus määräykset
5) Puuttuva asuntopolitiikka

Ari Ojala

Aivan loistava kirjoitus.

Juuri pohdin, josko rakennuttaisi talon, pitäisi löytää tontti alustaksi. Omaisuutta ei ole kovin paljoa, joten etsiskelen hieman kauempaa keskustasta, jostain kehäkolmosen paikkeilta.
Löytyi ihan mukava, Variston teollisuusalueen lähettyvillä Hämeenkylässä, Huoneistokeskus myy 2302 neliön tontin. Alue on kuulemma todella haluttua asuinaluetta, joten hintapyyntö 830 000 ei ole aivan mahdoton. Jos rakentaa tontin kokoisen talon, eikä huomioi rakentamiskustannuksia neliöhinnaksihan tulee ainoastaan 360 Euroa.
Taidanpa pistää lainanomuksen vetämään, korothan voi vähentää verotuksessa.

Lalli Laaksonen

kiitos!

Jäi lukematta aikanaan, kun teen töitä niin rajusti viikonloppuisin.

Ja minä vastustan selvin sanoin omistusasujien tukemista ja vuokralaisten kurjistamista. Tämä on toinen syy, miksi Persut eivät minua hyväksy, sillä TIMO SOINI AJAA RIKKAIDEN ETUA, SIIS NIIDEN RIKKAIDEN, JOTKA OMISTAVAT ASUNTONSA.

www.muutos2011.fi/lasselaaksonen

http://lassella.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65566-koy...

Lasse Lalli Laaksonen
-nro 120 - juuri se sama kuin moottoritien kesänopeus!

Muutos 2011
Helsinki

Jari Vuorinen

En lukenut kuin osan tekstistä mutta tuo otsikko kolahti.On totta,että on ammatteja ,joiden rasittavuutta ei tiedä muut kuin tuon ammatin harjoittaja.Ja ne ovat rasittavia.Voisin kuvitella,että toimittaja joutuu koko ajan olemaan kunnon ristivedossa joka suuntaan.Käy kaalin päälle.Iiteänsä täytyis varjella ja usein on vaan mentävä vaikka järki sanois ,että nyt seis.

Mulle tuli mieleen myöskin puhelimyynti.Pari tuntia se menee Ok.Mutta sitten sen jälkeen se on rankkaa työtä.Todella rankkaa.Kuulet kaikenlaista.Vähän niin kuin lääkärikin.Ja jos leivän meinaat puhelinmyyjänä saada pöytään,niin sun täytyy 8 tuntia päivässä vähintään vääntää numeroa asiakkaalle ja yrittää myydä.Sun on pakko kun on provikkapalkka vaan.Koko ajan on tuli perseen alla.Eikä kukaan arvosta puhelinmyyjää.

Toimituksen poiminnat