Miten ihmisestä tulee Suomessa piru?

”Meidän länsimaisten mittareiden mukaan Muhammed on perverssi mies. Tyranni suuruudenhullu… …Muhammed on kaikkien muslimimiesten esikuva. Tuntuuko kummalliselta, että niin monet muslimimiehet ovat väkivaltaisia?”

”Islam ei ole paljon muuta kuin alkeellinen ja sekava plagiaattikokoelma. Se esittää huikeita väitteitä, määrää matelevan alistumisen tai ”antautumisen” kannattajiensa perusohjeeksi ja vaatii kaupan päälle arvonantoa ei-uskovilta. Sen opetuksissa ei ole mitään – ei missään nimessä mitään – mikä voisi lainkaan oikeuttaa sellaista röyhkeyttä ja julkeutta.”

Siinä otteita kansanedustajaehdokas Jussi Halla-Ahon kohutusta blogista. Näiden rasististen kirjoitusten takia hän sai  oikeudessa tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Ei vaineskaan! Tuo on ihan normaalia länsieurooppalaista ja yhdysvaltalaista islamkritiikkiä.

Ensimmäisen on kirjoittanut somalialaissyntyinen nainen, entinen muslimi Ayaan Hirsi Ali ja jälkimmäisen brittiläissyntyinen arvostetun Vanity Fair -lehden journalisti Christopher Hitchens, joka on mm. Tony Blairin kaveri. Ensimmäisen kirjan on kustantanut Suomessa Otava vuonna 2005 ja jälkimmäisen WSOY 2008. Olen ostanut kummatkin Akateemisesta kirjakaupasta ihan laillisesti. Miksi kukaan ei ole haastanut WSOY:ta ja Otavaa oikeuteen uskonrauhan rikkomisesta? Siksi, ettei Suomessa kukaan lue kirjoja.

Kumpikaan kirjoituksista ei ollut rasismia. Ne olivat islamkriittikkiä. Vaikka Halla-Ahosta on jauhettu nyt kyllästymiseen saakka, edes koulutetut suomalaiset eivät tunnu erottavan näitä kahta. Meillä on aivoissamme vuosien koulutuksen jälkeen vain ”rasismin” lokero. Emme edes ymmärrä mitä ”islamkritiikki” on.

Se on yhtä käsittämätöntä kuin yrittäisi selittää internetin ideaa 1700-luvulla eläneelle.

Sanotaan se kuitenkin vielä kerran; islam ei ole rotu, se on kulttuurinen meemi. Ala-asteelta saakka päähämme on taottu hyväntahtoista ajatusta kulttuurien tasa-arvosta.

Suvaitsemattomuus johtuu tietämättömyydestä. Tähän on ratkaisu; mitä enemmän tietoa vieraasta kulttuurista saa, sitä helpompi se on hyväksyä. Logiikka on sympaattista, mutta se sisältää virheellisen oletuksen, että asioiden ”oikea” luonne olisi aina myönteinen.

Timo Hännikäinen kirjoittaa uudessa loistavassa Ihmisen viheliäisyydestä -esseekokoelmassaan kuinka Jussi Halla-Ahon löytyminen tuli lottovoittona tiedostaville ihmisille. ”Kaiken moraalisen kauhistelun takana he riemuitsivat siitä, että Suomessa oli vihdoin aito rasistipoliitikko. Enää ei tarvitsisi viitata epämääräisesti `piilorasismiin`, vaan voisi suoraan osoittaa sormella yhdessä miehessä ruumiillistuvaa pahuutta.”

Tätä banaalia pahuuden kuvastoa Halla-Aho käyttää nyt hyväkseen vaalikampanjoinnissaan.

City-lehdessä julkaistussa mainoksessa hänelle on sutattu pirun sarvet ja Hitler-viikset. Ja monet vasemmistopoliitikot ratsastavat halla-aholaisuuden vastustamisella. Tämä paheksunta tietysti vain lujittaa halla-aholaisten yhteishenkeä. Kyse on win-win-tilanteesta. Vähän kuin anarkistien mielenosoitus, josta hyötyvät sekä anarkistit, että paikalla oleva mellakkapoliisi. 

Anarkistit toteuttavat tehtäväänsä vastustaa auktoriteettia ja mellakkapoliisit voivat hyvällä mielellä vaatia lisää resursseja, koska näkyy että he tekevät jotain. Ja kansa maksaa koko rituaalin.

En vain kestä ajatusta siitä, että ihmiset olisivat niin läpensä pahoja tai hyviä kuin väitetään, jos nyt ei ihan oikeita psykopaatteja lasketa. Absoluuttisesti hyvät ihmiset herättävät epäilyni; esimerkiksi Nelson Mandelan tai Dalai Laman virheetön julkisuuskuva ärsyttää. En voi sille mitään, että pyhimyksistä puhuttaessa alan aina epäillä heitä vähintään kummallisilla pornosivuilla käymisestä. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Kun taas halutaan tehdä jostain pahis, kaikki todisteet kelpaavat. Halla-Ahoa käsittelevissä kirjoituksissa viitataan todella usein siihen, että hän on hiljainen nörtti, joka ei osaa puhua karismaattisesti ja raivoaa siksi vain blogissaan.

Tällaiseksi kuvataan ivaten myös hänen fanejaan. Tämä on kummallista, koska yleensä äärioikeistolaisia poliitikkoja kritisoidaan päinvastoin siitä, että he osaavat puhua liian karismaattisesti. Lähes kaikki suomalaiset jännittävät julkista puhumista enemmän kuin kuolemaa ja mutisevat mielipiteensä mieluummin yksin. Ei kai toinen suosittu blogisti Osmo Soininvaarakaan varsinaisesti mikään Richard Gere ole, mutta hän edustaakin oikeaa puoluetta.

Kaiken blogihehkutuksen keskellä sitä luulisi, että ihmiset lukevat sentään blogeja. Mutta ei. Eihän kukaan ehdi lukea blogeja, koska kaikki kirjoittavat omiaan.

Kirjoitin Uuteen Suomeen pakkoruotsia vastustavan kirjoituksen, joka jo otsikossaan paljasti että vastustan pakkoruotsia. Siitä huolimatta sain lukuisia vihaisia sähköposteja, joiden kirjoittajat väittivät minun puolustaneen kirjoituksessani pakkoruotsia.

Olen keskustellut Halla-Ahosta kymmenien älykkäiden ja liberaalien suomalaisten kanssa. Kaikki ovat paheksuneet Halla-Ahon rasismia, jonka jälkeen on yleensä paljastunut, ettei kukaan ole käynyt kohutulla blogisivulla. Ei kukaan. Ihmiset eivät yleensä edes tiedä mistä se löytyy.

Minä olen lukenut koko Halla-Ahon blogin. En löytänyt sieltä mitään rasistista, vaikka täytyy myöntää että halusin löytää. Se olisi ollut hyvää aineistoa ohjelmaani. Eikä löytänyt edes Suomen oikeuslaitos. Muutenhan Halla-Aho olisi saanut tuomion rasismista. Eihän se mitään Christopher Hitchensin tasoista tekstiä ollut, mutta harva suomalainen poliitikko on kirjoitustaidoiltaan mikään Oscar Wilde. Siellä oli tosi paljon asioita, joista olen eri mieltä. Mutta niin on muidenkin poliitikkojen blogeissa.

Perussuomalaisten ohjelman luettuani huomaan, etten ole heidän kanssaan samaa mieltä juuri mistään. Heidän ehdokkaansa tulevat minulle yleensä viimeisinä vaalikoneissa. Mutta en silti ymmärrä hysteriaa Halla-Ahon ympärillä.

Miksi ihmeessä maahanmuuttoasioista ei saisi päättää demokraattisesti vaaleissa, samalla tavalla kuin kaikesta muustakin? Suomalaiset rauhoittukaa. Koettakaa nyt pikku hiljaa oppia kestämään, että joku on teidän kanssanne eri mieltä.

tuomasenbuske

Tuomas Enbuske on espoolainen toimittaja, joka harrastaa prosentteja, vuosilukuja, tilastoja ja tupakointia. Hän vetää viikottaista keskusteluohjelmaa Yle Radio 1:llä ja tekee työkseen myös televisio-ohjelmia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu